• Hölynpölyä

    Mielipide
    18.11.201306:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Puheet sadon vaikutuksesta viljan hintaan ovat otsikon mukaisia. Eiväthän 10–20 prosentin muutokset satoihin voi pudottaa hintoja puoleen, jos vaikutus on suora. Näitä satotasoja käytetään vaan tekosyinä.

    Aina jossain päin maailmaa saadaan edellistä parempi ja toisaalla huonompi sato. Totuus lienee se, että siitä lähtien kun viljakasveilla on käyty pörssikauppaa erilaisilla instrumenteilla, on sijoittajien etu, että hinta sahaa edestakaisin.

    Tätä ”sahausta” saadaan aikaan levittämällä erilaisia huhuja, joita ovat muun muassa sadolla spekulointi tai vaikka jokin Putinin viljanvientirajoitus. Sijoittajat ostavat näitä instrumentteja silloin kun viljan hinta on alhaalla ja kotiuttavat voitot kun hinta saadaan ylös.

    Vakavarainen viljelijä ja niin sanottu ”firaabeliviljelijä” voi myös hyötyä tästä sahauksesta. Täytyy vain olla isot varastot ja saada toimeentulo muualta.

    Voi vain miettiä, mihin tällainen keinottelu ihmisen perustarpeella lopulta johtaa. Puhutaan, että 20 vuoden kuluttua pitäisi tuottaa 70 prosenttia enemmän ruokaa eli nälkä lisääntyy.

    Jonkinlainen vakaus tulisi löytää, muuten ei tavalliset munalukot suulin ovessa enää riitä.

    Artikkelin aiheet
    viljamarkkinat
    spekulointi
    viljelijät
    ruokaturva
    viljan hinta
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja