Tämän olemme velkaa lapsille ja nuorille

Kuulen lähes viikoittain viestin omilta nuoriltani: “Sinä voisit tehdä enemmän”. Se pysäyttää – ja samalla se on totta. Meidän aikuisten päätöksissä ei ole kyse vain tästä päivästä, vaan siitä, millaisen maailman jätämme seuraaville.

Kun puhumme velasta, puhumme yleensä euroista. Mutta todellinen velka lapsille ja nuorille ei ole numero. Se on velkaa luonnolle – ja samalla velkaa turvallisuudelle, huoltovarmuudelle ja tulevaisuuden mahdollisuuksille.

Ilmaston lämpeneminen, lajikato ja luonnonvarojen ylikulutus näkyvät jo arjessa: sään ääri-ilmiöissä, vesistöjen kuormituksessa ja luonnon köyhtymisessä. Samalla globaali epävarmuus kasvaa. Energia, ruoka ja raaka-aineet ovat nousseet turvallisuuskysymyksiksi. Riippuvuudet ovat paljastuneet kriiseissä haavoittuvuuksiksi.

Siksi ilmasto- ja luontopolitiikka ei ole vain ympäristöpolitiikkaa. Se on turvallisuuspolitiikkaa. Huoltovarmuutta.

Vihreä siirtymä on välttämätön. Mutta se ei ole automaattisesti oikeudenmukainen tai kestävä, ellei sitä tehdä viisaasti. Puhdas energia, sähköistyminen ja uudet teknologiat vaativat valtavasti raaka-aineita – myös kriittisiä mineraaleja. Ne ovat osa ratkaisua, mutta voivat myös synnyttää uusia riippuvuuksia, ristiriitoja ja konflikteja.

Vihreän siirtymän rinnalla elämme turvallisuussiirtymää: epävakaus suuntaa niukkoja resursseja puolustukseen ja puolustusteollisuuteen. Suomelle tämä on välttämätöntä, mutta välttämättömyys ei saa tarkoittaa kestävyyden sivuuttamista.

Kestävä puolustusteollisuus voi ratkaista samalla kestävyysongelmia: kehittää energiatehokasta ja vähäpäästöistä tuotantoa, vahvistaa materiaalien kierrätystä ja rakentaa vastuullisia raaka-aineketjuja. Kun resurssiviisaus ja huoltovarmuus kulkevat käsi kädessä, syntyy turvallisuutta, joka kestää myös tulevaisuudessa

Juuri tässä on kestävyyden ydinkohta: emme voi rakentaa ratkaisuja niin, että luonnon monimuotoisuus, vesistöt tai maaperä heikkenevät. Emme saa tehdä vain yksittäisiä ilmastotekoja, vaan meidän on toimittava kaikessa tekemisessämme kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti – ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti.

Suomessa ja maaseudulla tämä näkyy erityisen konkreettisesti. Luonto ei ole täällä abstrakti arvo. Se on elinkeino, elinympäristö ja turva. Huoltovarmuus alkaa maasta ja vedestä: siitä, että pelloilla kasvaa ruokaa, energiaa tuotetaan kotimaassa ja luonnon kantokyky säilyy silloinkin, kun hyödynnämme uusiutumattomia luonnonvaroja.

Maaseudulla näemme ensimmäisinä luonnon köyhtymisen. Näemme sen vesissä, metsissä ja pelloissa. Luonto on meille sekä koti että turva. Se on perintö, jonka arvon ymmärtää vasta, jos sen menettää. Tämän olemme velkaa lapsille ja nuorille: ettei niin käy.