Maa, joka ei tuota ruokaa kansalleen

Osuuspankkiryhmän entiselle pääjohtaja Reijo Karhiselle on annettu tehtäväksi selvittää ruuan hinnanmuodostusta. Hän on todennut, että osapuolet pysyvät poteroissaan.

Taitaa olla arka aihe niin kaupalle kuin teollisuudellekin. Maanviljelijät kertovat avoimesti tuloistaan. En jaksa ymmärtää, että viljelijä vääntää kuraisilla pelloilla omilla kustannuksillaan, useimmiten lainarahalla hankitulla pellolla ja työkaluilla. Samainen viljelijä saa kolme prosenttia ostamani ruisleivän hinnasta. Ruisleivän hinnasta vetää välistä 97 prosenttia jokin anonyymi, joka ei edes välitä tai uskalla ilmoittaa omaa osuuttaan.

Se on ylimielisyyttä ruuan tuottajaa ja kuluttajaa kohtaan. Hyvin vahvana tulee tunne, että Suomen elintarviketeollisuuden ja kaupan yksikertainen tarkoitus on ajaa alas maamme maatalous hienovaraisesti ja huomaamatta.

Kyllä kaikkien itsenäisten valtioiden tarkoitus on olla omavarainen ruokatuotannossa. Ei tuontitavara autuaaksi tee. Onko tämä nyt niin vaikea asia ymmärtää?

Tuet ovat aivan turha ottaa tähän keskusteluun. Ainakin välillistä tukea saa niin elintarviketeollisuus kuin elintarvikekauppakin. Esimerkiksi kuntien ja kaupunkien kaavoitus, joka tukee kunnissa niin teollisuutta kuin kaupan keskittymiä. Lukuja ei ole varmaan löydettävissä, mutta kyllä nämäkin tuet lienevät samansuuntaisia kuin varsinaisen tuotannon tuet.

Ihmeelliseltä tuntuu, että hän, joka tuottaa elintarvikkeen, ei saa työstään kuin murto-osan. Muut saavat ottaa itselleen toisen tekemän tuoton. Eikö juuri näin toiminut torpparijärjestelmä?

Olen sitä mieltä, että se joka tekee työn, ansaitsee myös asianmukaisen korvauksen työstään ja työhön laitetusta panostuksestaan. Tämä on markkinataloutta.

Lainaan Viron entisen Suomen suurlähettilään Jaak Jöeruut’in viisautta: ”Maailma on nykyään orientoitunut voittoon, kun sen pitäisi olla orientoitunut viisauteen.”