
Jyvät ovat laarissa ja kaikki sujui kuin tanssi, sanoo ei-kukaan maanviljelijä puintien päättyessä. Poikkeus vahvistaa säännön, omalle kohdalleni satumainen särkymättömyyden tuuri on osunut yhden kerran yhdeksän viljelijävuoden aikana. Voi olla, ettei sellaista ihmettä osu enää koskaan kohdalle.
Vaikka puimuri huolletaan joka kesä ja kaikki viat korjataan, niin vähintään jokin lähes saavuttamattomassa kolossa oleva remmi menee poikki silloin, kun kiire on suurin. Silloin, kun seuraavasta päivästä alkaen on odotettavissa viikon sadejakso. Kuitenkin kaikesta selvitään ja jälkeenpäin voi kummastella, että mitä kummaa tuli taas opittua.
Tämän vuoden uutuussana oli solenoidi. Tutustuin sanaan vasta ensi kertaa; mieluummin en olisi tutustunut.
Juuri, kun odotettavissa oli täydellinen puintipäivä ja simppeli, suuren peltolohkon puinti, niin puimurin pöytä lakkasi laskemasta. Se nousi kyllä, mutta ei enää laskenut.
Silloin, kun omat ja apuvoimien aivot eivät riitä ratkaisemaan ongelmaa, soitetaan huoltomiehelle. Hänelle oli samana päivänä tietysti jo soittanut sata ja yksi muutakin pulassa olevaa maajussia. Kaiken stressin keskellä stressaantunut pelastaja neuvoi, mikä osa pitää vaihtaa ja mistä osan saa.
No, tällä kertaa ei auttanut pöydän säätämisessä käytettävän kytkimen vaihto, vaikka siihen osanhakureissuineen menikin useampi tunti peliaikaa. Tumput suorana ei voi ongelmaa jäädä taivastelemaan. Ei muuta kuin kilautus kaverille, joka soittaa seuraavalle kaverille saaden jälleen repullisen ohjeita, kuinka asiaa voisi lähteä ratkaisemaan.
Tällä kertaa homma ratkesi kuitenkin hämmentävästi solenoidin hellällä silittelyllä ennen kuin varsinaisia selvittelyjä tai korjausliikkuja ehdittiin edes aloittaa. Mitä ihmettä! Puinnit jatkuivat taas kuin mitään ongelmaa ei olisi ollutkaan. Kaikki sujui niin hyvin, että koko asia unohtui.
Kun viimeinenkin kauratupsu oli puitu ja puimuria puhdistettiin ennen konehalliin ajoa, solenoidi kuitenkin päätti yllättäen jälleen astua päärooliin. Puimurin pöytä nousi, vaan ei laskenut.
Mieli pysyy nöyränä näitä pieniä tai suureksi paisuvia askareita pohtiessa ennen seuraavia puinteja. Repulliseen mahdollisia ratkaisuehdotuksia on tutustuttava kaikesta huolimatta.
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.