• Lintujen tuhot pitää saada tilastoihin

    Mielipide
    10.7.201702:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Luonnonsuojelulailla rauhoitettujen eläinten aiheuttamista vahingoista maataloudelle maksetut korvaukset koko Suomessa ovat kohonneet viime vuosina rajusti: vuodet 2013, 2014 ja 2015 järjestyksessään noin 180 000, 300 000 ja 520 000 euroa.

    Kurkien, joutsenten ja valko­poskihanhien osuus vuoden 2015 korvaussummasta oli noin 450 000 euroa.

    Korvaukset ovat viljelijöille vain laiha lohtu, ne korvaavat vain satovahingon. Työ- ja tuotantopanokset ja todellinen rehunhankintakulu jäävät viljelijän tappioksi. Myöskään kasvuston lahmaaminen ja saastuttaminen ulosteilla eivät ole naurun asioita.

    Korvausten hakeminen on oma työnsä ja rahallisesti usein turhaa, kun korkea omavastuuraja ei ylity.

    Näin korvauksia ei haeta eivätkä tilastot osoita ongelman todellista laajuutta. Sen seurauksena ministereillä Leppä ja Tiilikainen, joilla olisi valtaa ja varmasti haluakin (?) korjata tätä(kin) suomalaista maataloutta epäreilusti kohtelevaa lainkohtaa, eivät kykene todistamaan lain­muutoksen tarpeellisuutta.

    Eläinaktivistit puolestaan osoittavat vajain tilasto­tiedoin, että haitat ovat pieniä. Näin ministerien on varmasti vaikeaa toteuttaa lainmuutosta ilman, että Suomi haastettaisiin EU-tuomioistuimeen.

    Satakin euroa tulon­menetystä on viljelijälle paljon ja heikentää kannattavuutta ja kilpailukykyä. Globaalisti se muuttaa tuotantoamme tuonniksi.

    Hollannissa samat linnut tapetaan kaasulla ja Virossa ne ammutaan. Suomessa taas laki kieltää niiden hätistelynkin.

    Tuhojen vuotuisen laajeneminen on varmaa. Olisi reilua, jos Suomessakin voisi asiaan puuttua edes jotenkin.

    Kaikesta vaivasta ja turhuudesta huolimatta kannustan kaikkia ilmoittamaan haitat pienemmiltäkin aloilta, jotta ne saadaan tilastoihin ja sitä mukaa myös ongelman todellinen laajuus näkyviin. Yritetään antaa oikeaa faktaa pöytään, jotta lainsäätäjillemme olisi tilastopohjaa tehdä korjaavia toimia, joita sitten odotankin tuleviksi.

    Jaakko Karvonen

    MMM, maitotilan poika

    Puumala/Joensuu

    Artikkelin aiheet
    lintujen maatalousvahingot
    luonnonsuojelulaki
    korvausjärjestelmä
    maatalouspolitiikka
    Suomi
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja