• Pienessä lentokoneessa upeat maisemat ovat tarpeeksi lähellä

    "Kunhan sähkölentokoneet yleistyvät ja madaltavat lentämisen päästöjä sekä äänihaittoja, voisin hyvinkin kuvitella istuvani silloin tällöin maisemalennolle", kirjoittaa Laura Kuivalahti.
    Mielipide
    22.10.202022:15
    Kolumni
    Laura Kuivalahti

    Toimittajan työ on vienyt minut jo kahdesti nelipaikkaisen lentokoneen kyytiin, ja voin vakuuttaa teille, että nämä kaksi lyhyttä lentoa ovat olleet aivan erilaisia kokemuksia kuin itsensä köyttäminen valtavan reittilentokoneen syövereihin.

    Pienessä lentokoneessa takapenkiltäkin näkee ohjaamon laitteistot. Maallikosta tuntuu hämmentävältä, että tuosta noin vaan lentäjä nostaa kulkupelin ilmaan ja ohjaaminen on vaivatonta kuin autolla ajaminen.

    Viime viikolla lensimme pienen kierroksen Pyhtään lento­kentän ympäristössä. Lentokorkeus oli 300 metriä, ja se on minusta aivan ihanteellinen lentokorkeus. Lentokoneella matkustaminenhan ei itsessään ole mitenkään erityisen mukavaa. Ahtaat tilat, pitkillä matkoilla tunkkaiseksi käyvä ilma eikä kilometrien korkeudessa juuri maisemia näy.

    Muutaman sadan metrin korkeudesta suomalainen maisema sen sijaan esittäytyy aivan uudella tavalla. Jääkauden liikuttelemat kivet ja muovaamat pitkulaiset saaret näkee selvästi. Suomalainen havumetsä, jota on tuijotellut maanpinnalta läpi elämänsä, näyttää aivan erilaiselta lintuperspektiivistä katsottuna. On meillä vaan upea maa!

    Lento ”ei minnekään” tuntuu typerältä ajatukselta, mutta toisaalta pieni lentokone kuluttaa vähemmän kuin valtava matkustajakone. Lentokonetta ohjannut Esa Korjula arvioi vartin lennon kulutukseksi kymmenen litraa lentobensiiniä.

    Kunhan sähkölentokoneet yleistyvät ja madaltavat lentämisen päästöjä sekä äänihaittoja, voisin hyvinkin kuvitella istuvani silloin tällöin maisemalennolle. Mieluummin minä aikaani viettäisin pienessä koneessa kotimaan maisemia ihaillen kuin tuntikausia matkustajakoneessa kilometrien korkeudessa.

    Lue myös:

    Sähköisiä matkustajalentoja nähdään Suomessa vuosikymmenen loppuun mennessä – "Meistä ei koskaan tule teknologiamaana Boeingin tai Airbusin kilpailijoita, mutta voimme olla kapealla alueella maailman huipulla"

    Katso videolta, miten erilaisena suomalainen metsämaisema avautuu lentokapteenin näkökulmasta – olisiko näköalalennoista pienten lentokenttien pelastukseksi?

    Artikkelin aiheet
    pienlentäminen
    sähkölentokoneet
    Pyhtään lentokenttä
    maisemalento
    suomalainen maisema
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa