• Luonnon rauha

    Mielipide
    10.2.201701:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Ennen vanhaan me pojan­koltiaiset oltiin, mikäli työ­komennuksilta joudettiin, joskus metsässä linnunpesillä. Etenkin variksenpoikia otettiin eläteiksi.

    Nyt puhutaan taas suuremmassa mittakaavassa linnunpesillä olemisesta. Lintujen rengastaminen ja luonto­kuvaus ovat saavuttaneet sellaiset mitta­suhteet, että lintujen pesimä­rauhaa ja petojen elin­piiriä häiritään todella pahoin.

    Ihmisen käynti linnun­pesällä vaarantaa aina poikasten haurasta elämää. Emo saattaa hylätä poikueen. Nyt lintuihin kiinnitetään myös mitä erilaisempia seurantalaitteita.

    Innokkaimmat rengastajat ovat rengastaneet kymmeniä tuhansia linnunpoikia. Savu­koskelainen mies on rengastanut 500 maakotkan poikaa.

    Harrastus tuntuu laajenevan entisestään En ole kuullut koskaan tilastoista, kuinka suuri osa rengastetuista linnuista häviää ilman ainuttakaan havaintoa.

    Myös petojen syöttäminen haaskalla on lisääntynyt niin, että lähes koko petokantamme taitaa vierailla säännöllisesti ihmisen hajun höystämällä haaskalla ja kuvauskojulla. Petoeläin liittää ruuan saannin ihmisen hajuun ja tuo haaskalle myös pentunsa oppimaan vääränlaista, luonnonvastaista toimintaa. On selvää, että haaskalta elävät lihansyöjät eivät ole enää oikeita petoja. Ne houkutellaan ihmisen ahneuden ja bisneksenteon uhreiksi, pois normaalista elinpiiristään, tavoistaan.

    Luontobisneksen rehottamiseen on saatava jotakin tolkkua. On ymmärrettävä, että asian tueksi tarvitaan oikeata lainsäädäntöä. Sitä tuskin leimataan punavihreällä värillä, vaikka niin voisi kuvitella.

    Matti Nikkilä

    Liminka  

    Artikkelin aiheet
    luonnonrauha
    lintujen rengastus
    luontokuvaus
    petoeläin
    luontobisnes
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa