• Tervaa, tulitikkuja ja jalostettua ligniiniä ‒ Suomen metsät ovat tarjonneet hittituotteita vuosisatojen ajan

    ”Lankarullat ja niiden mate­riaali ovat vain yksi esimerkki siitä, miten metsiimme perustuvat tuotteet ja niiden raaka-ainetarpeet ovat vuosisatojen aikana vaihdelleet”, kirjoittaa Aarteen päätoimittaja Mari Ikonen.
    Monen suomalaisen metsäteollisuusyrityksen toiminta on saanut alkunsa koivusta tehdyistä lankarullista, kirjoittaa Mari Ikonen.
    Monen suomalaisen metsäteollisuusyrityksen toiminta on saanut alkunsa koivusta tehdyistä lankarullista, kirjoittaa Mari Ikonen. Kuva: Kari Salonen
    Mielipide|Metsäteollisuus
    28.8.202309:00
    Pääkirjoitus
    Mari Ikonen

    Tänä kesänä Suomi on säästynyt isoilta metsä­paloilta ja pahoilta myrskyiltä. Ruotsissa ja Norjassa tuhoja tuottanut Sylvia oli meidän tiluk­silla parin tuulenpuuskan kokoluokkaa, silti se katkaisi ja kaatoi vanhan päätalon pihasta koivun. Ei onneksi talon eikä linjan päälle vaan parven ajosillan kaiteelle. Koivikon tilan pihakoivut olivat suuria jo lapsuudessani, nyt ne ovat lahoja ja suuria. Mies sai painavan perustelun kannalleen, miksi ne kaikki pitäisi kaataa.

    Tiesittekö muuten, että Suomessa tehtiin sadan vuoden ajan (1873–1972) lankarullia koivusta? Tehtaita oli 22, ja pelkästään vuonna 1913 valmistettiin 1,3 miljardia lankarullaa kotiompelijoiden tarpeisiin.

    Kova ja lohkeamaton koivu oli rulliin paras materiaali, ja koivua oli Suomen metsissä kaskenpolton jäljiltä runsaasti. Raaka-aine ja työvoima oli halpaa ja lankarullien valmistus erittäin kannattavaa liiketoimintaa. Monen suomalaisen metsäteollisuusyrityksen toiminta on saanut alkunsa lankarullista.

    Lankarullat ja niiden mate­riaali ovat vain yksi esimerkki siitä, miten metsiimme perustuvat tuotteet ja niiden raaka-ainetarpeet ovat vuosisatojen aikana vaihdelleet.

    Suomen varhaisia vientihittejä olivat purjelaivojen mastot sekä laivojen suoja-aineeksi poltettu mäntyterva.

    Maamme ensimmäiset tulitikkutehtaat perustettiin 1840-luvulla, ja viimeinen niistä, Finn-Match Oy Vaajakoskella, lopetti toimintansa vasta vuonna 1995. Tulitikut valmistettiin haavasta, jonka tärkein tehtävä nykyään on lisätä metsien monimuotoisuutta.

    Isoja muutoksia tapahtuu edelleen, viimeksi tällä vuosikymmenellä, kun kartonki ohitti paperin Suomen metsä­teollisuuden päätuotteiden viennin arvossa. Nyt myös puutuoteteollisuus on ohittanut paperin ja on tasoissa kartongin kanssa. Parhaillaan pohditaan, miten EU:n pakkausjäteasetus vaikuttaa kartongin markkinoihin.

    Kolme suurta metsäfirmaa ovat kiinnostuneita puun ligniinistä, sellunkeiton sivutuotteesta, joka aikaisemmin poltettiin energiaksi. Ligniinille on suuria suunnitelmia. Siitä voidaan jalostaa biopohjaista liimaa, palon­estoaineita, akkumateriaalia, betonia, muovia, tekstiilejä ja melkein mitä vain, minkä teollinen valmistaminen osoittautuu kannattavaksi liiketoiminnaksi. Kenties siitä on tulossa meidän aikamme tervaa.

    Artikkelin aiheet
    Suomen metsäteollisuus
    puutuotteet
    ligniini
    terva
    tulitikut
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa