• Ympäristölle haitalliset tuet viherpesua

    Mielipide
    14.4.201407:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Viime aikoina ympäristöjärjestöt ja vihreät ovat alkaneet puhua ympäristölle haitallisten tukien radikaalin leikkaamisen tarpeesta. Kehysriihessä yhteen kimppuun ympätyt tuet olivat pölkyllä.

    Näihin ”ympäristölle haitallisiin tukiin” lukeutuu monia sellaisia tukia tai verovähennyksiä, joiden lakkauttamisen tai rajun leikkaamisen suora vaatiminen ei juuri herättäisi vastakaikua suomalaisten parissa.

    Tällainen brändääminen on lähinnä kiistanalaisten ja sosiaalisesti eriarvoistavien tavoitteiden viherpesua.

    Esimerkiksi työmatkakuluvähennyksen idea on tehdä työmarkkinoista joustavampia tekemällä myös hieman kauempana olevan työn vastaanotosta kannattavampaa. Työn perässä muuttaminen ei usein ole järkevää, etenkin jos kyseessä on pätkätyö tai kun työntekijä on perheellinen. Julkiset liikennevälineet eivät suuressa osassa Suomea ole aito vaihtoehto työmatkan taittamiseen.

    Energiaintensiivisen teollisuuden alempi sähköverokanta taas parantaa merkittävän työllistäjän kilpailukykyä maailman markkinoilla.

    On vaikea ymmärtää, että ympäristölle haitallisiksi on nimetty myös koko joukko metsänhoidon tukia, kuten nuoren metsän hoidon ja energiapuun tuki.

    Maatalouden puolella leimakirveestä saavat sellaisetkin kuin eläinten hyvinvoinnin tai porotalouden tuet.

    On helppo yhtyä järjestöjen tavoitteeseen kivihiilestä irtautumisesta ja hajautetun, uusiutuvan pienenergiantuotannon suosimisesta. Suomeen tuodaan vuosittain energiaa 8,5 miljardin euron arvosta.

    Kotimainen uusiutuva energia voi olla vihreän talouden ja tuhansien uusien työpaikkojen kivijalka.

    Kestävään luonnonvarojen hyödyntämiseen pohjautuva talouskasvu on paras tapa taistella ilmastonmuutosta vastaan.

    Maaseudun elinkeinojen ja ympäristön vastakkainasettelun sijaan juuri tässä on mahdollisuus, jossa myös ympäristöjärjestöjen asiantuntemusta kaivattaisiin. Sen sijaan ”ympäristölle haitalliset tuet” on termi, jonka käyttöä on leikattava radikaalisti.

    Teppo Säkkinen

    puheenjohtaja

    Suomen Keskustanuoret

    Jirka Hakala

    puheenjohtaja

    Keskustan Opiskelijaliitto

    Artikkelin aiheet
    ympäristölle haitalliset tuet
    viherpesu
    ympäristöjärjestöt
    uusiutuva energia
    Suomen Keskustanuoret
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja