• Sipilä on erilainen poliitikko

    Mielipide
    10.1.201406:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Suomen keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä jaksaa yllättää iloisesti.

    Taustalla on selvästi vaikutuksensa: kun ihminen on rakentanut oman elämänsä ja uransa oman osaamisensa avulla eikä veronmaksajien rahoja eri tekosyillä vuosikaudet kupaten, niin hänen ajattelunsa on suoraselkäisempää kuin muilla poliitikoilla.

    Viimeksi Sipilä muun muassa sanoi, että ministeriöitä on liikaa, ja se on taivahan tosi. Niitähän onkin perustettu kaikenlaisten turhakkeiden suojatyöpaikoiksi jopa hallituksia perustettaessa, jotta jokaiselle omasta mielestään merkittävälle syöttiläälle saataisiin auto ja salkku, töistä ei niin väliä.

    Samaten Sipilä ehdotti, että vaaleissa nostettaisiin esiin vain 5–8 teemaa ja puolueet ottaisivat niihin selkeän kannan, mikä helpottaisi vaihtoehtojen hahmottamista ja valintojen tekemistä. Totta tuokin.

    Nykyään esimerkiksi kokoomusta ja SDP:tä ei erota mistään, paitsi että toiset uskovat jo olevansa porvareita ja toiset haluavat olla sellaisia. Ja oikeat porvarit eli suurpääoma naureskelee molempien selän takana.

    Juha Sipilän persoona tuo mieleeni myös yhden jo aikanaan esiin heittämäni ajatuksen: eikö vain poliitikoilla pitäisikin ennen politiikkaan ryhtymistä olla jo ura muualla kuin politiikassa, ja tämän uran onnistumisesta voitaisiin päätellä myös henkilön mahdollisuuksia onnistua ja jaksaa politiikassa?

    Tätä kannatan yhä lämpimästi, ja kansanedustamiselle pitäisikin tämän varmistamiseksi asettaa esimerkiksi 40 vuoden alaikäraja.

    Artikkelin aiheet
    Juha Sipilä
    Suomen Keskusta
    suomalainen politiikka
    puolueet
    vaaliteemat
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa