Essayah: Lähiruoka on nostettava vaalikeskusteluiden keskiöön

Kunnissa ja hyvinvointialueilla käytetään vuosittain yli 300 miljoonaa euroa elintarvikkeiden ja raaka-aineiden ostoon. Valitettavasti alle viidesosa julkisten keittiöiden ostoista on lähiruokaa, vaikka hankintalaki mahdollistaa lähellä tuotetun ja kestävästi hankitun ruuan suosimisen. Kun käytämme lähiruokaa, raha jää omalle alueelle luomaan työtä, toimeentuloa ja verotuottoa ja samalla varmistaa ruuantuotannon säilymisen ja alueen ruokaomavaraisuuden vahvistumisen.

Itsestään oman kunnan perunat eivät koululaisten lautasille ilmesty, vaan lähiruuan hankinnan edellytyksenä on kuntien poliittiset päätökset mm. hankintastrategioissa. Kevään kunta- ja aluevaaleissa päätetään siis siitäkin, syödäänkö meillä julkisissa ruokailuissa kotimaista lähiruokaa vai tuontielintarviketta, jonka kestävyys- ja eläinten hyvinvointikriteerit ovat kaukana omistamme.

Kuntien ja hyvinvointialueiden vastuu osaavasta hankintapolitiikasta on merkittävä. Jos haluaa edistää oman alueen elinvoimaa, on kilpailutettava viisaasti. Pienten yritysten ja tuottajien tulisi puolestaan tehdä yhä enemmän yhteistyötä riittävän ison ja laajan tarjonnan saavuttamiseksi.

Maa- ja metsätalousministeriössä haluamme osaltamme auttaa tässä: olemme muun muassa rahoittaneet useita oppaita vastuullisen ruuan ja ruokapalveluiden hankintoihin ja meillä työskentelee hankintalähettiläs, jonka asiantuntemusta kannattaa hyödyntää.

Lähiruoka on lisäksi yksi valtion ruokapolitiikan kärjistä. Kansallista Lähiruokaohjelmaa toteutetaan paikallisesti ja alueellisesti – juuri siellä, missä lähiruokaa tuotetaan ja jalostetaan. Keskeinen rahoitusvälineemme on tällä EU:n ohjelmakaudella CAP-suunnitelma. Edellisellä ohjelmakaudella maaseutuohjelmasta rahoitettiin yli 250 lähiruokaan liittyvää kehittämishanketta ja lähes tuhat yritysinvestointia.

Kun ostamme kotimaista, emme osta pelkästään kyseistä tuotetta. Ostamme mahdollisuuksia, tulevaisuutta ja turvallisuutta. Ruokajärjestelmä muodostuu ruoan tuotannosta, jalostuksesta, jakelusta ja kulutuksesta ja on yksi keskeinen osa huoltovarmuutta. Huoltovarmuus on sitä, että jos turvallisuustilanne muuttuu, meille kaikille pystytään edelleen turvaamaan elämisen perusedellytykset eli ruokaa, puhdasta vettä ja lämpöä. Oma kestävä ruoantuotanto on parasta mahdollista huoltovarmuutta. Tämä on nyt myös huomioitu juuri lausunnoille lähteneessä hankintalain uudistuksessa, jossa huoltovarmuus on lakiin kirjattu.

Lähiruokaa ei voi olla ilman kannattavaa alkutuotantoa. Myös kuluttajina omilla arkisilla valinnoillamme voimme olla mahdollistamassa sitä, että lähiruoan arvostus konkretisoituu yrittäjien mahdollisuutena jatkaa työtään. Ruuantuotannon omavaraisuus on tällä hetkellä hyvä, mutta sen säilyminen hyvällä tasolla edellyttää, että on heitä, jotka ruokaa tuottavat.