• Kompostointiohjeet vaikenevat konstista, joka saa kompostorin pöhisemään iloisesti

    Kotikompostori on kallis, mutta säästöjä kertyy jatkuvasti, kun jätteen määrä pienenee, multa valmistuu kotipihalla ja ruokahävikki pomppaa uudella voimalla silmien eteen.
    Kompostori toimii hyvin, kun sen sisälämpötila nousee riittävän korkeaksi. Mikrobeille ihannelämpötila on 35–50 astetta.
    Kompostori toimii hyvin, kun sen sisälämpötila nousee riittävän korkeaksi. Mikrobeille ihannelämpötila on 35–50 astetta.  Kuva: Sanne Katainen
    Mielipide|Piha ja puutarha
    20.9.202321:00
    Kolumni
    Hanna Lensu

    Viimevuotiset kompostitarkastaja-uutiset jättivät takaraivooni itämään ajatuksen keittiöni roskavallankumouksesta. Kesän aikana päätös alkoi kypsyä – mökillä kompostikäymälä on toiminut mainiosti vuosikaudet.

    Niinpä kotipihalleni muutti elokuussa keittiöjätteen kotikompostori. Kallis hankintahinta kirpaisi, mutta koetin valita mallin, joka toimisi jäätymättä mahdollisimman pitkään myös talviaikaan.

    Aloin suurella innostuksella täyttää kompostiani kaikkien ohjeiden mukaan kuin täytekakkua, mutta ensimmäiset viikot tuottivat pettymyksen. Mitään ei alkanut tapahtua. Pohdin, onko hälytettävä kunnan kompostitarkastaja paikalle neuvoja antamaan.

    Luin artikkeleja toisensa perään, ja jäljet johtivat nesteeseen ja typpeen. ”Tarvittaessa voi lisätä heräteainetta”, valmistajan ohjeessa luki.

    Vihdoin Omakotiliiton verkkosivuilla julkaistussa artikkelissa päästiin asiaan.

    ”Jos kompostin lämpötila ei nouse tarpeeksi, vaikka kosteus ja ilmankierto ovat kohdillaan, löytyy syy usein hiili-typpisuhteesta, ja etenkin typen puutteesta. Typen puutteessa kompostia kannattaa ruokkia virtsalla tai kanankakalla.”

    Kanoja ei taloudessa vielä ole, mutta ensin mainittua luonnontuotetta on saatavilla, vieläpä aivan ilmaiseksi. Aiheeseen liittyvän tieteellisen artikkelin mukaan ihminen tuottaa vuodessa noin 450 litraa virtsaa. Lorauttelin siis virtsaa biojäte-kompostikuivike -kerrosten päälle ja jopa alkoi tapahtua. Kompostorin lämpömittari nousi aivan uusiin lukemiin. Biotuotetehdas alkoi kirjaimellisesti höyrytä.

    Kompostorin lämpömittari nousi aivan uusiin lukemiin. Biotuotetehdas alkoi kirjaimellisesti höyrytä.

    Vaikka kompostorin hankintahinnan peittäminen kestää vielä jonkin aikaa, en enää luopuisi siitä. Selvää säästöä tulee, kun maksullisesti tyhjennettävää kuivajätettä kertyy nyt minimaalisesti, murto-osa aiemmasta määrästä. Samoin Stormossenin jätteenpolttolaitoksen edustajat Mustasaaressa ilahtuvat varmasti, kun en lähetä heille enää keittiöjätettäni kuivajätepusseissa.

    Tarvitsen myös jatkuvasti multaa puutarhaan, ja jatkossa kannan toivottavasti vähemmän multaa puutarhamyymälästä keväisin kotiin. Sekin tuo säästöä, ja paljon fiksumpaa on tuottaa multa omista keittiötähteistä kuin raahata sitä satojen kilometrien päästä.

    Odottamattomin kompostorin tuoma hyöty on ollut kuitenkin ruokahävikin merkittävä väheneminen. Kompostin talviaikainen täyttyminen on ollut pienenä huolenaiheena, vaikka asuinseudullani Lounais-Suomessa pakkastalvia tulee harvoin.

    Jotta komposti ei täyttyisi ennen kevättä, kiinnitän tarkasti huomiota ruoka-aineisiin, jotka ovat vaarassa ajautua keittiöjätteeksi. Koetan hyödyntää niistä ruuaksi edes osan. Ohjeista tavasin myös, ettei kompostiin tulisi laittaa isoja määriä lihaa, joten lihat syödään meillä nykyään erittäin tarkasti. Kompostini ja lompakkoni toiveet ovat nähtävästi hyvin sopusoinnussa keskenään.

    Kirjoittaja on MT:n uutispäällikkö.

    Lisää aiheesta
    • Alpo Palovaara teki aloitteen biojätteen kimppakeräyksestä jo yli 20 vuotta sitten. Siinä hankitaan yhteinen biojäteastia naapureiden kanssa ja säästetään rahaa, kun jätelaitoksen perimän tyhjentämislaskun voi jakaa muiden kanssa. LEHTIKUVA / Tarja Repo.

      Ympäristö | Biojätteiden kierrätysvelvoite laajenee satoihin tuhansiin pienkiinteistöihin – jokaiselle lajittelutavalle löytyy kannattajansa

    • Viiden huoneiston taloissa vaatimus biojätteen keräämisestä tuli voimaan jo viime kesänä.

      Koti | Biojätteen keräys muuttuu pakolliseksi omakotitaloissa – katso kartalta, koskeeko se sinua

    • Anne Sironen kompostoi keittiöstä syntyvät ruokajätteet pihalle sijoitetussa lämpökompostorissa.

      Harrastukset | Biojätteen kompostointi on helppoa, kun huolehtii neljästä asiasta

    • Piia Riihuhta kärrää karsinoista siivoamaansa lantaa siirtolavalle Markku Niemisen tallilla Urjalassa.

      Hevoset | Markku Niemisen talleilla lantahuolto hoituu sujuvasti – lopputuloksena on muhevaa multaa

    Artikkelin aiheet
    kompostointi
    kotikompostori
    ruokahävikki
    puutarha
    kestävä elämäntapa
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lepaa-näyttely järjestettiin Hattulassa Lepaalla 15.-17.8.2024.

    Koneviesti | Konealan Gallup Lepaa-näyttelyssä: Mitkä ovat viheralan trendit?

  • Koneviesti | Sthil tuo markkinoille ensimmäiset akkukäyttöiset painepesurinsa – paine joko 130 tai 150 baria

  • Koneviesti | Urakkatason Vermeer-kantojyrsimellä piha-alueen kannot hakkeeksi — työ on perinteisiin sarvimallin jyrsimiin verrattuna helppoa

    Tilaajalle