• Verokarhun seikkailut

    Mielipide
    14.4.201407:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Kevään tultua näyttää myös verokarhu heränneen. Sen yhteydenpito veroalamaisiin alkoi heti. Tuli lomaketta, ohjetta ja laskua.

    Täydellinen yllätys kohtasi 1.4. – aprillipäivänä – päivätyssä kirjeessä: päätähuimaava sakkolisävero.

    Turun verotoimiston kyseinen tieto kulki Turun ja Perniön välillä Itellan kautta seitsemän päivää. Jo Kustaa Vaasan aikoihin posti tällä Kuninkaantiellä kulki kolmessa päivässä, mutta työntekijöitä Itellalla ja 1500-luvun postilla lienee nykyään saman verran.

    Kirjeeseen veroilmoituksen laiminlyönnistä oli aikaa vastata kahdeksan päivää, joista tietysti seitsemän olisi taas kulunut postin kulkuun.

    Puhelinsoitto Turun verovirastoon paljasti asian todellisen luonteen. Näitä virheellisiä uhkauksia muka antamattomista veroilmoituksista oli lähtenyt verovirastosta 8 000.

    Kohtelias verovirkailija, haalittu jostakin muusta tehtävästä virhesumaa selvittämään, pahoitteli tietotekniikkavirhettä. Kysynkin;

    1. Eikö verohallinnossa ole ainuttakaan henkilöä, joka kontrolloisi omin silmin ja aivoin näitä pelotteluilmoituksia?

    2. Eikö mikään saa kelloja soimaan verohallinnon johdossa, jos yhtäkkiä 8 000 suomalaista maatalousyrittäjää jättää veroilmoituksensa tekemättä.

    3. Eikö verohallinnon johtoportaalle ole mitään väliä sillä, miten verotettavaa kohdellaan?

    4. Onko tämä uusi tapa selvitä valtion veloista: jokaiselle verotettavalle parinkymmenen tuhannen sakkomaksu suoraan koneelta postiin?

    Sääli niitä verohallinnon suorittavan työn tekijöitä, jotka esimiestensä laiminlyöntien vuoksi joutuvat vastaamaan kiukkuisille asiakkaille. Tästä mokasta ovat vastuussa aivan muut, siis vastatkoot myös.

    Artikkelin aiheet
    verohallinto
    veroilmoitus
    Turku
    Itella
    postipalvelut
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa