Yliö: Kauppasopimusten viidakko mutkistuu ja kestävän kehityksen rooli korostuu

Kauppasopimusten ja kestävän kehityksen välinen suhde on noussut yhä vahvemmin poliittisen keskustelun kohteeksi. Erityisesti EU:ssa kauppa­politiikalla nähdään olevan entistä tärkeämpi rooli kestävän kehityksen tavoitteiden kuten köyhyyden vähentämisessä sekä terveyden, koulutuksen ja ympäristönsuojelun sekä ilmastonmuutoksen torjunnan edistämisessä globaalisti.

EU:n uusimmissa kahdenvälisissä kauppasopimuksissa kestävän kehityksen näkö­kohdat pyritään huomioimaan entistä kattavammin. Toisin sanoen, laaja-alaisten taloudellisten ja kaupallisten sääntöjen lisäksi tehdään myös sitoumuksia muun muassa ympäristönsuojeluun ja työ­elämänoikeuksiin liittyen.

EU on julkaissut viime vuosina myös lukuisia lain­säädäntöehdotuksia, joilla se pyrkii vaikuttamaan yritysten vastuulliseen toimintaan unionin ulkopuolella ja arvoketjuissa. Nämä ehdotukset koskevat esimerkiksi vastuullisuusraportointia, metsäkadon torjuntaa, hiilirajamekanismia, kestävää rahoitusta sekä yritysten asianmukaisen huolellisuuden mukaista toimintaa. Näin EU pyrkii käyttämään omaa taloudellista vaikutusvaltaansa siihen, että kauppakumppanit huolehtisivat kestävyysasioista omissa maissaan.

Vuonna 1994 sovitun Uruguayn kierroksen jälkeen monen­välisen kansainvälisen kaupan vapauttamisen osalta ei ole tapahtunut paljonkaan, koska maailman kauppajärjestössä WTO:ssa ei ole onnistuttu jatkamaan kaupan esteiden purkamista.

Kahdenväliset kauppasopimukset ovat sitä vastoin lisääntyneet dramaattisesti 1990-luvun puolivälin jälkeen. Niistä on tullut yksi globalisaation tavaramerkeistä, mikä heijastelee osaltaan WTO:n ympärille rakentuneen monenvälisen neuvottelujärjestelmän ongelmia.

WTO:ssa vuodesta 2001 käydyn maailmankaupan vapauttamiseen tähtäävän Dohan neuvottelukierroksen epäonnistuminen on heikentänyt monenvälisen kauppajärjestelmän uskottavuutta ja vahingoittanut erityisesti niitä kehitysmaita, joilla olisi mahdollisuus viedä enemmän tuotteitaan ja tavaroitaan vauraampiin maihin. Kehitysmaiden piti olla Dohan kierroksen ensisijaisia ​​edunsaajia, ja heille luvattiin erityis­asemaa ja aiempaa helpompaa markkinoille pääsyä.

Suuri osa kaupan vapauttamisesta viimeisen 30 vuoden aikana, perustuu kahden­välisiin ja alueellisiin kauppasopimuksiin. 1990-luvun alussa niitä oli solmittu hieman yli 100, kun vuoden 2020 lopussa oli voimassa jo yli 700 kahdenvälistä kauppasopimusta. Sekä kehittyneet että kehitysmaat ovat olleet vahvasti mukana kahdenvälisten ja alueellisten vapaakauppasopimusten solmimisessa.

Kahdenvälisten sopimusten luominen on helpompaa, nopeampaa ja kohtaa vähemmän poliittista vastustusta kuin yksimielisyyden saavuttaminen WTO:ssa monenkeskisen asialistan kysymyksistä. Ne myös vähentävät esteitä paitsi rajoilla, helpottavat ulkomaisia sijoitusten tekemistä, vapauttavat palveluita ja suojelevat immateriaalioikeuksia.

Lisäksi kahdenvälisten sopimusten luominen antaa kehittyneille maille enemmän valtaa suhteessa kauppakumppaneihin ja vähentää siten riskejä. Esimerkiksi EU on onnistunut laajentamaan merkittävästi kansainvälistä suojaa maan­tieteellisen merkinnän alaisille alueellisille erikoiselintarvikkeilleen, kuten Parman kinkku tai Gorgonzolan juusto.

EU on ollut erityisen innokas kahdenvälisten kauppa­sopimusten allekirjoittaja. EU:lla on jo yli 40 yksittäistä kauppa- ja yhteistyösopimusta eri maiden ja alueiden kanssa. Sopimuksia on solmittu esimerkiksi Kanadan, Japanin, Meksikon, Singaporen, Etelä- Korean, Sveitsin, Britannian ja Vietnamin kanssa.

EU ja Uusi-Seelanti pääsivät hiljattain yhteisymmärrykseen uudesta kauppasopimuksesta. Neuvottelut Mercosur-maiden (Argentiina, Brasilia, Paraguay ja Uruguay) kanssa saatiin päätökseen jo vuonna 2019, mutta jäsenmaat eivät ole ratifioineet sopimusta Brasilian sademetsiin liittyvien ympäristöhuolien takia.

Parhaillaan EU neuvottelee uusia kauppasopimuksia useiden kauppakumppaneiden, kuten Australian ja Indonesian, kanssa. EU haluaa lisätä jatkossa kauppaa myös Afrikan kanssa ja luoda näin vasta­painoa Kiinan Afrikan valloitukselle. Merkittävimmät kauppakumppanit, joiden kanssa EU:lla ei vielä ole vapaa­kauppasopimusta, ovat Intia, Yhdysvallat, Kiina ja Venäjä. Intian kanssa tosin neuvotteluja parhaillaan käydään.

Suurvaltajännitteet ja geopolitiikka vaikuttavat tällä hetkellä erityisen voimakkaasti kansainväliseen kauppapolitiikkaan. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on murentanut kansainvälisen yhteistyön perustaa ja uhkaa jakaa ja pirstoa maailmaa blokkeihin. EU, Yhdysvallat, Kiina, Intia ja Venäjä hakevat roolejaan uudessa maailmantilanteessa. Sääntöpohjainen ja avoin monenkeskinen kansainvälinen kauppa on entistä kovemmalla koetuksella.

Jyrki Niemi

maatalouspolitiikan tutkimusprofessori

Ellen Huan-Niemi

erikoistutkija

Luonnonvarakeskus