Onko oikein ottaa villieläimiä kotikasvatukseen?

1980-luvulla oli tavallista käydä hakemassa sammakonkutua lähilammesta ja katsoa miten poikaset kuoriutuivat – jos kuoriutuivat. Nyt se on kiellettyä, koska sammakkokannat ovat laskussa ja sammakkoeläimet rauhoitettuja.

Myös pölyttäjäkato on viime aikoina esiin nostettu teema. Elinympäristöjen väheneminen uhkaa sammakkojen lisäksi useita kimalaislajeja. Lehdessä esiteltiin Lotta Kailan kirjoittama opas kontukimalaisten kasvattamiseen (MT 6.3.).

Ajatuksena oli oppia, iloita ja seurata eläimen kehitystä ja elämää: Vangitaan juuri herännyt kuningatar, luodaan sille pesimäolosuhteet ja seurataan yhdyskunnan elämää – jos pesiminen onnistuu. Eikö kyseessä kuitenkin ole sammakon­kudun keruuseen verrattava luonnoneläimen keruu ja poistaminen sen luontaisesta ympäristöstä?

Olisi hedelmällisempää pyrkiä luomaan aidosti kimalaisia ja muita hyönteisiä lisääviä elinympäristöjä sekä maatalous- että puutarha-alueille. Talvehtimisen, pesimisen ja kasvukauden aikaisen ravinnon saamista voidaan tukea pellolla ja puutarhassa erilaisin tavoin.

Pölyttäjän näkökulmasta on myös tärkeää saada mettä läpi kasvukauden, eli varhaiskevään pajusta läpi satokasvien, laidunnurmien ja aluskasvien, aina loppukesän kukkijoihin saakka. Useimmiten kukkivat kasvit vain lisäävät peltoalan tuottavuutta, pölyttäjät satomääriä ja viljelykasvien monimuotoisuus maan kasvukuntoa.

Kenties tällaiset pihaan ja pellolle luotavat rakenteet eivät mahdollistaisi kimalaispoikastuotannon tarkkailua lähietäisyydeltä siinä missä tekopesät, mutta varmasti hyödyttäisivät kasvihuoneita ja hyötypuutarhoja merkittävästi enemmän, ja parhaimmillaan mahdollistaisivat useampienkin kimalaislajien tarkkailun omassa lähiympäristössä.

Meillä ei ole oikeutta ottaa villieläimiä pois luontaisesta elinympäristöstään vain omaksi iloksemme. Kailan opaskirja voi palvella tieteellistä tutkimusta, mutta opetustarkoituksiin kimalaisten vangitseminen ja keinotekoinen lisääntymiskäsittely on tarpeetonta ja epäeettistä.