• Petojen armoilla

    Mielipide
    8.5.201702:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Voi tätä kaunista maatamme, jossa olemme joutuneet kurjuuteen näiden petoeläinten tähden.

    Esi-isiemme ajoista lähtien meidän ei ole tarvinnut olla peloissamme petojen takia. Vaikka heidän aseistuksensa on ollut olematonta, heillä on ollut omat neuvonsa petojen hävittämiseen.

    Jos olette petojen ystävä ja niitä täytyy teillä olla, niin olkaa hyvä ja kertokaa, mitä hyötyä teille niistä on.

    Maamme on liian pieni petojen vapaana liikkumiseen. Eivätkä pedot pääse suku­puuttoon kuolemaan – naapurin puolelta tulee lisää.

    Nämä pedot tekevät suurta haittaa karjallemme kesäiseen aikaan karjan ollessa ulkona laitumella. Laidun on karjan kannalta terveellistä, mutta ihanuus häviää pian, kun pedot ilmestyvät samoille alueille.

    Karja huomaa pedot, tulee kauhea kaaos. Ei pidättele sähköaita. Suurikokoinen karja on pian hajallaan ympäri maita ja mantereita, pedot perässään. Tämä on liikenteellekin vaarallista.

    Pedoista aiheutuu karjan omistajalle valtavasti lisätyötä. Me veteraanit emme ole olleet petoja puolustamassa silloin aikanamme, vaan kodin, uskonnon, vapauden ja Isänmaan puolesta.

    Veteraani

    Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.

    Artikkelin aiheet
    pedot
    karja
    maatalous
    Suomi
    veteraanit
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja