• Hiljaista on edus- kunnassa

    Mielipide
    15.12.202101:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Maatalouden kustannuskriisistä on huolissaan jo Huoltovarmuuskeskuskin, joka tietääkseni on ainakin vielä läheisessä suhteessa valtioon. Enemmän kuin epäselvää on, kulkeeko tieto sieltä 14 pylväällä varustettuun graniittitaloon. Arkadianmäen poliitikot ainakin ovat niin hiljaa, että olisiko taas jonkun puhelin jäänyt kotiin.

    Puolueesta riippumatta, oppositiosta tai hallituksesta, ei puhua pukahdeta maataloudesta tai sen kriiseistä. Kriisiä löytyy vain ravintoloista ja konserteista. Vai onko joku kuullut pääministerimme sanoneen jotain maatiloista?

    No, ehkä muutama sana on saatu irti maa- ja metsätalous­ministeristä, ja vihreiden poliitikotkin ovat sanansa sanoneet, joskaan eivät hirveän kannustavaan sävyyn.

    Pääosin taidetaan vain yrittää katsella toiseen suuntaan ja toivoa, että tilanne menee itsekseen ohi.

    Toiveena varmaan on, että maatalousyrittäjät alistuvat asemaansa, ovat hiljaa kuten aina ennenkin ja hoitavat sen halvan ruuan tuottamisen laskut. Pääasiahan on, että puolueen omat äänestäjät ovat tyytyväisiä. Saavat sitten rauhan haukkua tuottajat maanrakoon, kun ei tuoteta halvempaa ruokaa, jonka pitää olla maailman ympäristöystävällisintä.

    Saisimme olla vain kiitollisia, kun joku ruokaa ostaa, koska rivikansalainen on pitkän pennin maksanut ”maataloustukia”, jotka on kauppa ystävällisesti ulosmitannut saman tien.

    Ehkä jopa toivon kriisin menevän niin pitkälle, että poliitikkojen ja kuluttajien päähän taotaan kovimman kautta ymmärrys ruuantuottamisen todellisuudesta. Ihminen oppii parhaiten kivun kautta, ja mielestäni kipuni on jo kestänyt niin kauan, että osaan opettaa jo muitakin.

    En aio maksaa ensi vuoden halpaa ruokaa omasta kukkarostani.

    Ilkka Pilpola

    Mynämäki

    Artikkelin aiheet
    maatalouden kustannuskriisi
    eduskunta
    Huoltovarmuuskeskus
    maatalous
    politiikka
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja