• Suomella harvinainen mahdollisuus: Euroviisuvoitto ja jääkiekkokulta voisivat potkaista talouden uuteen nousuun

    Muistissa on, kuinka edellinen lama loppui jääkiekon MM-kultahumuun vuonna 1995.
    Suomi tarvitsee jääkiekon MM-kultaa ja Euroviisuvoittoa kasvun käynnistämiseen.
    Suomi tarvitsee jääkiekon MM-kultaa ja Euroviisuvoittoa kasvun käynnistämiseen. Kuva: Timo Villanen
    Mielipide|Politiikka ja talous
    11.5.202610:19
    Kolumni
    Jarmo Palokallio

    Ennen ei ollut paremmin. Moni asia oli paljon huonommin.

    Hetken meillä meni suorastaan hyvin. Sodan jälkeinen sukupolvi rakensi hyvinvointi-Suomen, josta irtosi kaikille leipää ja vähän herkkujakin.

    Tätä jatkui niin kauan kuin annostelu pidettiin sopivana. Eli maltettiin elää suu säkkiä myöten.

    Sitä riemua kesti 1980-luvun puoliväliin. Sitten talouskasvu kiihtyi ja sitä kiihdytettiin yli tolkullisten rajojen.

    Kuluttaminen muuttui hyväksyttäväksi. Ja monelle se tarkoitti ylikuluttamista. Hankittiin juppi-autoja, veneitä ja mökkejä, joihin ei oikeasti ollut varaa.

    Myös yhteisen kirstun vartijoina toimineet poliitikot menettivät vähitellen otteensa. Hankkeet alkoivat kasvaa ja rahan jako muuttui holtittomaksi.

    Sitten iski lama. Valmistuin itse sen syvimpään monttuun. Opintolainan korko hakkasi lukemissa, joita en toivo kenellekään.

    Kansa sitkutteli miten kukakin. Itselläkin kaurapuuro ja tonnikala palasivat ruokapöytään.

    Kelkka kääntyi yhdessä yössä, kun Suomi löi Ruotsin lätkän MM-kisojen finaalissa. Kansallinen itsetunto koheni kerralla. Samalla talouden pyörät lähtivät pyörimään.

    Hetken aikaa kansantalous rullasi niin kuin pitää. Nokian vedolla oli siihen suuri merkitys.

    Unohtaa ei silti sovi metsävientiäkään. Paperi kulutus jatkoi kasvuaan, vaikka pilviä alkoi kerääntyä taivaalle.

    Tällä vuosituhannella iskuja on riittänyt. Nokia upposi omiin virhearviointeihinsa ja myös metsäteollisuus on kipuillut muutoksen kourissa.

    Periaatteessa metsäteollisuudella ja sen valmistamilla uusiutuvilla materiaaleilla pitäisi kuitenkin olla valoisa tulevaisuus vihreässä siirtymässä.

    Käytännössä vihreän siirtymän kannattajat ovat täällä kotimaassa tehneet kaikkensa metsäteollisuuden kampittamiseksi ja hakkuiden vähentämiseksi. Sitä on vaikea ymmärtää.

    Viimeisten vuosien talousvaikeudet johtuvat pitkälti Venäjästä. Idänkaupan loppuminen haukkasi taloudesta sen kymmenyksen, jonka Suomi on jäänyt muita maita jälkeen.

    Toinen juttu on yli varojen eläminen. Edessä oleva jopa kymmenen miljardin euron sopeutus on sellainen, mistä selviämiseen millään puolueella ei ole reseptiä.

    Jotenkin talous pitäisi silti saada käyntiin. Harmaa pitää vaihtaa kirkkaisiin väreihin.

    Pientä toivoa siltä osin on. Tänä keväänä Suomella on nimittäin mahdollisuus todelliseen tuplapottiin.

    Ei muuta kuin jyrätään muut jääkiekon MM-kisoissa ja napataan sitä ennen Euroviisuvoitto. Eiköhän tällä reseptillä saada kasvu taas käyntiin!

    Lisää aiheesta
    • Presidentti Alexander Stubb osallistui Ukrainan rauhaa käsittelevään kokoukseen Valkoisessa talossa viime elokuussa.

      Ulkomaat | Suomi mainittu, torilla tavataan!

    • Yhdysvaltain jääkiekon kultajoukkue 1980 sytytti olympiatulen Salt Lake Cityn olympialaisten avajaisissa vuonna 2002.

      Urheilu | Tästä syystä jääkiekon olympiakullan nappaamisesta tuli kylmän sodan käännekohta

    • Kuntien vaakunoita Kuntaliiton Kuntatalossa Helsingissä.

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Velkajarru haastaa myös kuntatalouden – kasvujarrusta pitää päästä eroon

    Artikkelin aiheet
    suomen talous
    Euroviisut
    jääkiekon MM-kisat
    metsäteollisuus
    vihreä siirtymä
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jakeluvelvoite perustuu EU:n uusiutuvan energian direktiiviin, joka säätelee biopolttoaineen osuuden vähimmäisosuutta fossiilisesta polttoaineesta.

    Koneviesti | Tilapäistä helpotusta polttoaineen hintoihin

  • Kommentti
    Timo Rintakoski

    Koneviesti | Korjausvelka kasvaa jatkuvasti

    Tilaajalle