• Havaintojen vähättely harmittaa metsästäjiä

    Mielipide
    17.11.201015:00
    Kolumni
    Hanna Lensu
    Minna Leppäsen (keskellä) ja muiden karhunkaatajien jahti oli tänä vuonna onnistunut. Minna Leppäsen arkisto
    Minna Leppäsen (keskellä) ja muiden karhunkaatajien jahti oli tänä vuonna onnistunut. Minna Leppäsen arkisto 

    Karhu- ja ilveshavaintojen määrä on kasvanut viime vuosina räjähdysmäisesti, kertoo Tuupovaaran riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Minna Leppänen.

    Kuluva vuosi on ollut pohjoiskarjalaisille karhuille hankala, koska marjasato oli niukka. Karhut eivät ole pystyneet tankkaamaan tarpeeksi ruokaa talviunia varten. Nälkäiset karhut ovat työllistäneet Leppästä paljon tänä syksynä.

    ”Kiireimmillään saatiin päivittäin ilmoituksia karhuista, jotka tulivat ihmisten pihoihin ja omenapuita tyhjentämään.”

    Myös alueen runsas ilveskanta kärsi ravinnon puutteesta viime kevättalvella. Kissapedot eivät onnistuneet saalistuksessa upottavan hangen aikana.

    ”Viime keväänä Tuupovaarassa tuli ilmi kaksi tapausta, jossa nälkiintynyt ilves tuli pihaan kuolemaan.”

    Leppäsen mielestä itärajan tihentymäalueille pitäisi myöntää enemmän karhujen ja ilvesten pyyntilupia.

    ”Vaikka karhuista on ollut riistakameran kuvia, varmoja haukkuja ja näköhavaintoja, metsästäjien ilmoittamasta luvusta on vähennetty riistantutkimuksen taholta pentueita pois. Toivottavasti uskottavuus paranisi – havaintojen eteen tehdään paljon töitä. Ei metsästäjien tarkoituksena ole karhuja ylettömästi ampua.”

    Tuupovaarassa ei ole susilaumaa, mutta yksittäisiä susia alueella liikkuu. Lokakuun alussa susipari tappoi paikkakunnalla koiran. Leppäsen mukaan susien kanssa kuitenkin toistaiseksi pärjätään.

    Tänä vuonna raportoituun susien vähäiseen määrään Leppänen suhtautuu varauksella. Kesä oli niin kuiva ja kuuma, ettei jälkiä pystytty seuraamaan.

    ”Kun lumet tulevat ja koirien kanssa aletaan liikkua metsissä, havaintoja alkaa tulla. Tämä vaikuttaa normaalisyksyltä ja jopa vilkkaammalta kuin viime vuonna.”

    Tuupovaarassa elelee myös joitakin ahmoja. Niiden ei tiedetä aiheuttaneen kenellekään harmia.

    Artikkelin aiheet
    riistanhoito
    karhu
    ilves
    metsästys
    Tuupovaara
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Mummon piironki kulkee isältä pojalle