• Passipaikalla: Syöttö suoraan lapaan

    Pekka Alarotu kirjoittaa kolumnissaan eduskunnan aktiivimalli-keskustelusta. "Li Anderssonin jaanaava kailotus on hienosäikeistä lyriikkaa Taavitsaisen paahtamisen rinnalla."
    Mielipide
    23.2.201910:00
    Kolumni
    Pekka Alarotu

    Juha Sipilän (kesk.) hallitus on uhrautuvasti jaellut seuraajalleen syöttöjä suoraan lapaan.

    Pelkästään indeksijäädytykset lopettamalla uusi hallitus paistattelee pitkään. Jos se vielä poistaa työttömyysturvan aktiivimallin, voi kestää jopa vuoden, ennen kuin sitä aletaan haukkua kaikkein aikojen huonoimmaksi hallitukseksi.

    Lähes 141 000 suomalaista vaati kansalaisaloitteella aktiivimallia kaadettavaksi. Salin vasemman puolen oppositio kannatti aloitetta hurmoksessa yli kolme tuntia.

    Anna Kontulan (vas.) mukaan kaikkein pienituloisimmat työttömät kärsivät. Arja Juvonen (ps.) totesi aktiivimallin olevan alueellisesti epätasa-arvoinen.

    Työministeri Jari Lindström (sin.) myönsi epäkohdat mutta kysyi, mitä tilalle. Moni on kuitenkin aktiivimallilla johdatettu työn syrjään kiinni.

    Koko suuren salin oikea puolisko ammotti tyhjyyttään. Vain säntillinen Toimi Kankaanniemi (ps.) kävi aikansa kuluksi työntelemässä hallituspuolen tuoleja ojennukseen kuin vahtimestari.

    Kesken opposition riehan saliin pujahti Juhana Vartiainen (kok.), joka kuulemma keskittyy nyt seuraavan hallituksen ohjelman kirjoittamiseen. Hän neuvottelikin hetkisen SDP:n ryhmänjohtajan Antti Lindtmanin kanssa, mutta intoutui sitten voimakkaasti puolustamaan aktiivimallia.

    Satu Taavitsainen (sd.) oli tällä kertaa valinnut saarnansa aiheeksi Matteuksen evankeliumin. Jolla paljon on, hänelle annetaan, mutta jolla ei ole, häneltä otetaan pois sekin, mitä hänellä on.

    Että osaa pieni, hento nainen puhua niin, että talo tärisee. Ei ole rikkaalla helppoa hänen valtakunnassaan. Li Anderssonin (vas.) jaanaava kailotus on hienosäikeistä lyriikkaa Taavitsaisen paahtamisen rinnalla. Raati ehdottaa ilman muuta jatkoon.

    Artikkelin aiheet
    aktiivimalli
    eduskunta
    Pekka Alarotu
    poliittinen keskustelu
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa