Itä ja pohjoinen eivät kaipaa erityiskohtelua – vaan oikeudenmukaisuutta

Euroopan unionin tulevan kauden rahoituksen jakaantumista eri politiikkasektoreille pohditaan parhaillaan. Unionin alue- ja rakennepolitiikan tavoitteena on tasata alueiden välisiä kehitys- ja hyvinvointieroja ja varmistaa kestävä kasvu ja kilpailukyky.

Itä- ja Pohjois-Suomen erityisolosuhteet on tunnistettu Suomen EU-liittymissopimuksessa. Harva asutus, pitkät välimatkat ja kylmä ilmasto ovat alueen pysyviä erityispiirteitä, jotka vaativat pitkäjänteistä huomioimista. Tämän vuoksi Suomen saanto alue- ja rakennepolitiikan varoista on suurempi kuin se muutoin olisi.

EU-rahoituksen ansiosta Itä- ja Pohjois-Suomessa on tapahtunut paljon myönteistä kehitystä. Alueen BKT on kasvanut, osaaminen vahvistunut ja yritystoiminta monipuolistunut.

Vuosien 2014–2022 aikana alueen bruttokansantuotteen keskimääräinen vuosimuutos (3,1 %) oli jopa korkeampi kuin koko maassa (2,5 %). Tämä kehitys ei ole syntynyt tyhjästä – se on määrätietoisen EU:n aluepolitiikan tulosta.

Yhteistyö korkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja yritysten kesken on vahvistanut Itä- ja Pohjois-Suomen kilpailuasemaa globaalisti.

Pitkäjänteinen panostus huippututkimukseen, teknologiseen murrokseen ja kumppanuuksiin on luonut kestävää kasvua ja luonut ympäristön, johon yksityiset tahot ovat halunneet ja haluavat sijoittaa.

Tästä esimerkkinä voidaan mainita vaikkapa Lumi-supertietokone, Finvectorin lääketehdas, biokaasuinvestoinnit, arktisen osaamisen testiympäristöt tai metsäbiotalouden investoinnit.

Silti Itä- ja Pohjois-Suomen BKT asukasta kohden on yhä selvästi alempi kuin muualla Suomessa. Harva asutus, pitkät etäisyydet ja puutteelliset yhteydet markkinoille luovat pysyviä kilpailukykyhaittoja.

Samalla talouden globaali murros – kuten puhdas energiasiirtymä ja luonnonvarojen kysynnän kasvu – lisää pohjoisten alueiden strategista merkitystä.

Myös turvallisuusympäristön muutos vaikuttaa koko Itä- ja Pohjois-Suomen tulevaisuuteen. Alueesta on tullut entistä tärkeämpi paitsi huoltovarmuuden myös Euroopan kokonaisturvallisuuden kannalta.

Viime viikolla julkisuudessa virisi keskustelua aluekehitysvarojen kohdentamisesta enenevässä määrin Etelä- ja Länsi-Suomeen.

Ymmärrämme, että myös tällä alueella on kehityshaasteita. Työttömyys ja syrjäytyminen ovat vakavia kysymyksiä. Alue- ja rakennepolitiikan ohjelman ESR+ rahoituksesta kohdennetaankin 46,2 % Etelä- ja Länsi-Suomeen.

EU:n alue- ja rakennepolitiikan ydin on kuitenkin oikeudenmukaisuudessa – siinä, että tukea kohdistetaan alueille, joilla on pysyviä rakenteellisia haasteita ja jotka ovat lähtökohdiltaan heikommassa asemassa.

Itä- ja Pohjois-Suomen aseman turvaaminen ei ole vain alueellinen tavoite – se on koko Suomen ja Euroopan yhteinen etu.