• Lukijalta: Hoitajapulaan johtaneet ongelmat olisi pitänyt ratkaista jo ennen sotea

    Poliittiset väännöt ovat vaikeuttaneet ratkaisua, arvioi Pekka Rusila. ”Olisi pitänyt toimia samoin kuin puolustusselonteossa yli puoluerajojen.”
    Hoitajapula olisi pitänyt ratkaista ennen sotea, kirjoittaa Pekka Rusila. Kuvituskuva.
    Hoitajapula olisi pitänyt ratkaista ennen sotea, kirjoittaa Pekka Rusila. Kuvituskuva. Kuva: Kimmo Haimi
    Mielipide|Politiikka ja talous
    2.5.202212:30
    Pekka Rusila

    Uutisissa kerrotaan, että monessa terveyskeskuksessa ja hoitolaitoksessa ei ole vielä yhtään kesäapulaista tulossa. Hoitoalalta poistuu lähivuosina merkittävä osa hoitajia ansaitsemalleen eläkkeelle. Monet hoitajat ovat vaihtaneet tai ovat vaihtamassa töihin eri alalle. Ne, jotka vielä ovat töissä hoitoalalla, joutuvat tekemään myös niin sanottuja aputöitä kuten siivousta, pyykinpesua ja ruokahuoltoa. Palkkauksen tasoa ei ole pystytty nostamaan lupauksista huolimatta.

    Miksi päättäjät eivät ole moneen vuoteen tunnistaneet ongelmaa ja ryhtyneet korjaustoimenpiteisiin? Hallitukset vaan työstävät joka vuosi uusia ja tiukempia hoitajamitoituksia. Miksi ei samaan aikaan, kun päätettiin hoitajamitoituksesta, käynnistetty projektia hoitajien määrän kasvattamiseksi? Koulutuksen uudistamiseksi, hoitoalan imagon parantamiseksi, palkkatason korjaamiseksi, tiimityön ja omalääkärityön hyödyntämiseksi ja julkisen terveydenhuollon ja yksityisen yhteistyön parantamiseksi.

    Alan ongelmat ovat olleet vuosia päättäjien tiedossa, ja osa ratkaisuvaihtoehdoistakin on ollut tiedossa. Miksi nyt, kun juuri koronasta on selvitty, ajetaan täysillä päin seinää? Tämä ongelma olisi pitänyt ratkaista ennen uutta sotea.

    Uskon että poliittiset väännöt ovat vaikeuttaneet ratkaisua. Olisi pitänyt toimia samoin kuin puolustusselonteossa yli puoluerajojen. Olisi pitänyt synnyttää terveyspalvelujen selonteko, vaikka aina kolmen-neljän vuoden välein eli jokainen hallitus joutuisi sen vuorollaan päivittämään.

    Hoitajat ovat paremman palkkansa työolosuhteet ansainneet.

    Pekka Rusila

    Lahti

    Artikkelin aiheet
    hoitajapula
    terveydenhuolto
    sote-uudistus
    poliittiset väännöt
    Pekka Rusila
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jakeluvelvoite perustuu EU:n uusiutuvan energian direktiiviin, joka säätelee biopolttoaineen osuuden vähimmäisosuutta fossiilisesta polttoaineesta.

    Koneviesti | Tilapäistä helpotusta polttoaineen hintoihin

  • Kommentti
    Timo Rintakoski

    Koneviesti | Korjausvelka kasvaa jatkuvasti

    Tilaajalle