Moni uskoo yhä, ettei kissa tarvitse eläinlääkäriä – "Yleensä ne kissat ovat kaikkein huonoimmassa kunnossa"

Kissat veivät Johanna Lankilan mukanaan jo lapsena. ”Ensimmäinen lemmikkini oli kissa, sain sen 8-vuotiaana. Siitä lähtien olen ollut kissaihminen. Jos olisin saanut koiran, asiat olisivat voineet mennä toisin.”

Teini-ikäisenä hän oli jo tiiviisti mukana eläinsuojeluyhdistyksen toiminnassa. ”Eläinlääkärin opintoja aloittaessa tiesin, että kissat ovat minun juttuni. Jotenkin ne sopivat luonteelleni. Ymmärrän niitä: kissa on toiminnassaan hyvin looginen.”

Kissa on usein väärin ymmärretty. ”Jos koetetaan tulkita kissan käytöstä ihmisen maalaisjärjellä tai verrata koiraan, ollaan ihan hakoteillä. Kissaa pitää ymmärtää sen perspektiivistä.”

Virheuskomuksista tyypillisimpiä on ajatus, että kissa ”kostaa” tai ”protestoi” pissaamalla väärään paikkaan. Kissa ei osoita mieltään. Kyse on joko kivusta, stressistä tai ympäristöseikoista.

”Eläimen inhimillistäminen on tosi surullista. Samalla vieritetään ongelma kissan syyksi, kun kyse on muusta.”

Kissa voi olla sairas. Hiekkalaatikko voi olla likainen tai ahdistavassa paikassa, tai sen hiekka tuntuu tassuissa epämiellyttävältä. Laatikon ympäristössä voi olla hajuja tai meteliä, joka stressaa kissaa. Toinen kissa voi estää kulun laatikolle. ”Yleensä syy käytökseen on kyllä löydettävissä”, Lankila vakuuttaa.

Kissan hyvä elämä vaatii tiettyjä perusasioita. ”Numero yksi kissalla on turvallisuudentunne. Sen on halutessaan päästävä piiloon.”

Kissa haluaa pystyä hallitsemaan omaa toimintaansa. Siksi esimerkiksi kantokoppaan laitto ja lääkitseminen voi olla kissalle hyvin ahdistava kokemus. Sen vuoksi kissa on hyvä totuttaa käsittelyyn pienin askelin.

Kotikissa on kesyyntynyt villikissasta. ”Villikissa on yksineläjä. Kotikissa on oppinut tulemaan toimeen muiden kissojen kanssa, mutta mikä tahansa kissa ei välttämättä sovi kaveriksi.”

Ruokailu- ja juomapaikkoja, raapimismahdollisuuksia ja vessoja on oltava riittävästi ja niiden on oltava oikein sijoitettuja. ”Sopiva määrä on kissojen lukumäärä plus yksi. Näin varmistetaan, että kaikilla kissoilla on pääsy resurssien luo”, Lankila sanoo. ”Kissa on huono jakamaan asioita.”

”Edelleen on paljon sitä, että tuodaan kotiin uusi kissa ja vain laitetaan yhteen vanhan kanssa. Joskus nopea tutustuttaminen toimii, useammin ei”, Lankila puuskahtaa. ”Kissat saattavat oppia sietämään toisiaan, mutta ei niistä välttämättä kavereita tule.”

Sen sijaan hidas tutustuttaminen alkuun eri huoneista käsin ja hajuja vaihtamalla on paljon parempi keino.

Kissan olisi päästävä eläinlääkärin tarkastukseen vähintään parin vuoden välein, mieluiten vuosittain. Esimerkiksi hammassairaudet eivät näy ulospäin.

Monesti kuulee väitettävän, ettei meidän katti ole tarvinnut eläinlääkäriä ikinä. ”Yleensä ne kissat ovat kaikkein huonoimmassa kunnossa. Niillä on ollut kipeä suu ehkä vuosia. Tai mahdollisesti jokin pitkäaikaissairaus, joka on ne näännyttänyt pikkuhiljaa, vaikka se olisi ollut hoidettavissa. En suosittele luulemaan kissaansa niin terveeksi, ettei se ikinä tarvitsisi lääkäriä.”

Vanhoilla kissoilla on hitaasti kehittyviä sairauksia, jotka jäävät usein huomiotta ennen kuin on liian myöhäistä. ”On kasvaimia, munuaisten vajaatoimintaa, kilpirauhasen liikatoimintaa...”

Ulkokissalla on oltava pääsy lämpimään halutessaan. Myös ruokinnan on oltava kunnossa. ”Kissojen ruokintaa ei pidä jättää pelkästään mahdollisten saaliiden varaan, vaan niille täytyy olla tarjolla kissoille tarkoitettua täysravintoa.”

Lisäksi kissan on oltava leikattu, rokotettu ja madotettu. ”Myös mikrosiru on tärkeä laittaa, jotta eläin pääsee takaisin kotiin, jos se löytyy matkan päästä”, Johanna Lankila muistuttaa.

Kissojen olot Suomessa ovat kaksi- tai oikeastaan ­kolmijakoiset.

”Osa kissoista voi erittäin hyvin. Omistajat paneutuvat kissaan lajina, järjestävät sopivat elinolosuhteet ja terveydestä huolehditaan”, Lankila kehuu. ”Sitten on keskitason kissoja, jotka saavat suojan ja ruokaa, mutta ne eivät pääse eläinlääkäriin tai kotona on jokin kroonisen stressin aiheuttaja, jolloin kissa lähinnä sinnittelee ja voi huonosti.”

Toinen ääripää on villiintyneet kissapopulaatiot ja ne vapaana liikkuvat kulkurit, joista kukaan ei huolehdi. ”Niillä on paljon sairauksia, aliravitsemusta ja ne kärsivät kylmästä. Niitä on valitettavan runsaasti.”

Kansalaisaloite kissakriisin ratkaisemiseksi vietiin eduskuntaan viime elokuussa. Siinä vaaditaan, että vapaana ulkoilevien kissojen leikkaaminen tehdään pakolliseksi ja että kaikki kissat tunnistusmerkitään mikrosirulla.

”Lopputulos riippuu keinoista mitä viranomaisille annetaan, mutta jo se, että asia olisi merkitty lakiin, nostaisi kissan arvostusta”, Lankila sanoo.

Suomessa löytökissoista huolehtiminen on suurelta osin eläinsuojeluyhdistysten harteilla. Ne toimivat hyvin erilaisilla resursseilla ja periaatteilla. Osassa kissoja kuntoutetaan hyvinkin vaikeista lähtökohdista. Joissain paikoissa löytökissat lopetetaan heti lakisääteisen 15 vuorokauden kuluttua, jos omistajaa ei löydy. ”Etenkin vaikeampien tapausten kohdalla on näin. Kyse on rahasta. Luovutusmaksut eivät ikinä kata kissan hoidosta koituvia kuluja, ja yhdistyksillä on käytössään hyvin vaihtelevat resurssit. Eihän sitä rahaa voi mistään taikoakaan”, eläinlääkäri huokaa. ”Surullisinta on, jos terveitä, kesyjäkin kissoja joudutaan lopettamaan vain, koska ei ole rahaa niiden hoitoon.”

Entä mitä kissanystävä voi tehdä, jos tahtoo auttaa kissoja?

”Oikean tiedon levittäminen on erittäin tärkeää”, Johanna Lankila painottaa. ”Siksi itsekin kirjoitan blogia, jotta tieto olisi helposti saatavilla.”

”Samoin kannattaa miettiä, onko sillä omalla kissalla kaikki hyvin, ja perehtyä kissaan lajina.”

Myös löytöeläinyhdistyksiä voi tukea. ”Avun ei aina tarvitse olla rahallista. Voi vaikka ottaa yhden hoitovuoron viikossa läheiseltä eläintalolta tai viedä kirppistavaraa. Pienikin apu on tervetullutta”, Lankila vinkkaa.

Johanna Lankilan kotona asuu kuusi kissaa. ”Yksi niistä on sijaiskotilainen, joka jäi meille, koska se on kroonisesti sairas, emmekä enää halunneet hakea sille uutta kotia. Osa puolestaan on ulos syntyneitä orpopentuja, joita on ruokittu pullosta. Eihän niistä enää voinut luopua”, Lankila hymyilee.

Hän haluaa oikaista vanhentuneen näkemyksen, jonka mukaan kissan pitää saada ensimmäinen kiima ennen kuin sen voi leikata. ”Pennun voi leikata jo neljän kuukauden iässä. Jos odotellaan kiimaa, niin pahimmassa tapauksessa naaras on heti tiineenä ja synnyttää pennut jonnekin ladon alle.”

Johanna Lankilaa huolettaa ilmiö, jossa kissanpentuja edelleen luovutetaan liian aikaisin uusiin koteihin. ”Kissanpennun luovutusikä 12–14 viikkoa on perusteltu, sillä se oppii emoltaan ja sisaruksiltaan valtavasti asioita vielä viime viikkoinakin”, Lankila muistuttaa.

Pandemia on ollut pentutehtailijoiden kulta-aikaa. Pentuja myydään kovaan hintaan luovutusikäisinä, vaikka todellisuudessa ne ovat vielä aivan liian nuoria. ”Luovutusikäinen pentu ei ole enää kömpelö pallero, vaan pitkäraajainen teini”, eläinlääkäri valaisee. ”Pentu kasvaa noin 100 gramman viikkovauhtia. Luovutusikäisenä sen pitäisi painaa reippaasti yli kilon.”

Liian varhainen luovutus voi monesti aiheuttaa käytöshäiriöitä, kuten aggressiivisuutta. Lisäksi on paljon sairaita pentuja, joiden hoito voi tulla hyvinkin kalliiksi. ”Ikinä ei pitäisi olla niin kiire hankkia eläintä, ettei ehtisi tutustua sen taustoihin.”

Johanna Lankilan kissatietoblogi löytyy täältä.

Lue myös:

Sijaiskoti Hattulassa on tarjonnut uuden alun jo yli 250 kissalle – Kissan omistamisessa ja hoidossa on edelleen vanhanaikaisia käsityksiä