• Säilytetään metsät terveinä

    Mielipide
    20.12.202101:00
    Kolumni
    MT toimitus

    MT:n analyysissä 13.12. todettiin, että metsäteollisuudella on valoisa tulevaisuus, mikäli sen edellytyksiä ei itse pilata. Yksi näistä edellytyksistä on metsien terveys, joka on viime vuosina pettänyt Keski-Euroopassa ja jo aiemmin Kanadassa.

    Suomen metsillä on vaikeasti hallittavien myrsky- ja lumituhojen lisäksi kolme suurta kotimaista uhkatekijää, joihin voimme vaikuttaa tehokkaasti. Niitä ovat juurikäävän aiheuttama tyvilaho, kirjanpainajan massiiviset iskeymät ja nisäkästuhot.

    Näiden torjumisen kannalta tärkein keino on oikeanlaisen metsän kasvattaminen jokaiselle kasvupaikalle. Se tarkoittaa kaikilla puulajeilla oikean siemenalkuperän käyttämistä, kuusettumisen estämistä kuivahkoilla kasvupaikoilla, tyvilahoisten kuusikoiden uudistamista lehtipuille tai männylle sekä hirvieläinkannan kurissa pitämistä.

    Lisäksi metsänomistajien tulisi välttää liian suurten homogeenisten tai yli-ikäisten (rapistuvien) kuusimetsien kasvattamista riippumatta siitä, onko metsänhoitotavaksi valittu tasaikäinen tai jatkuva kasvatus.

    Edellä mainittujen kolmen suuren metsätuhoriskin lisäksi metsillämme on neljäskin suuri uhkatekijä.

    Se on vierasperäisen tuhonaiheuttajan maahan saapuminen esimerkiksi Pohjois-Amerikasta: vaarallisia ovat esimerkiksi Kanadan mäntytuhot aiheuttanut vuoristoniluri ja tervasroson sukuinen lännenpahkaruoste. Nämä tuhonaiheuttajat voidaan pitää maastamme parhaiten poissa välttämällä elävien kasvien tai kasvimateriaalin tuontia EU:n ulkopuolelta sekä varmistamalla EU:n alueelta tulevien kasvien terveys kasvipassin avulla.

    Näin toimien voimme pitää metsämme terveinä pitkälle tulevaisuuteen ja mahdollistaa niistä saatava taloudellinen ja sosiaalinen hyöty sekä maamme metsäeliöiden monimuotoisuuden säilyttäminen.

    Jarkko Hantula

    Vantaa

    Artikkelin aiheet
    metsien terveys
    metsänhoito
    metsätuhot
    metsäteollisuus
    metsien monimuotoisuus
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja