• Liitäntäelinkeinot ja omavaraisuus

    Mielipide
    7.10.202002:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Meidän suomalaisten kohdalla omavaraisuus tarkoittaa maa- ja metsäomaisuuden jalostamista sellaiseen muotoon, että ulkomaista tuontia voidaan vähentää. Erilaiset poltto­aineet ovat niitä, joita voidaan biolaitoksissa valmistaa puusta ja maatalouden jätteistä. Näistä saadaan käyttöön sähköä, biokaasua ja maanparannusainetta.

    Ajoneuvot käyttävät tulevaisuudessa sähköä ja biokaasua, mutta paljon puhutun turpeen pitäisi olla energian varmuusvarastona vielä vuosikymmenet. Turvetta käytetään muuhunkin kuin energiaksi, ja voi olla, että turve on vielä tulevaisuuden raaka-ainetta.

    Biolaitokset sopisivat maatalouden liitäntäelinkeinoiksi. Samalla syntyisi omavaraisuutta. Isoja laitoksia on kyllä suunnitteilla ja käytössä, mutta näitä pienempiä ei kovinkaan paljon ole ilmestynyt. Kustannussäästöjä syntyisi, kun tilat voisivat rakentaa biolaitoksia yhteisesti.

    Sitten on pieniä laitoksia, joissa esteröinnillä saadaan polttoainetta raakarasvasta. Näitä laitteita valmistetaan Suomessa.

    Maatalousjärjestöillä ja kunnilla olisi yhdessä mahdollisuus lähteä vauhdittamaan biolaitosten rakentamista maakuntiin. Tämä kaikki olisi ilmastoasiaa parhaasta päästä, ja tästä kaikesta syntyisi töitä ja toimeentuloa.

    Matti Latva-Panula

    Ilmajoki

    Ongelmajätteet eivät kuulu maaseudun hoidettaviksi.

    Artikkelin aiheet
    omavaraisuus
    liitäntäelinkeinot
    biolaitokset
    maatalous
    turve
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja