• Lukijalta: Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen vaikeuttaa osaamisen päivittämistä

    Uudelleenkouluttautuminen pitää olla mahdollista tulotasosta riippumatta. Harvalla on sellaisia säästöjä, joilla voisi heittäytyä koulunpenkille.
    Aikuiskoulutustuen avulla on voinut kouluttautua uuteen ammattiin. Tuen lakauttaminen on Juha Riepposen mukaan hallitukselta virhe.
    Aikuiskoulutustuen avulla on voinut kouluttautua uuteen ammattiin. Tuen lakauttaminen on Juha Riepposen mukaan hallitukselta virhe. Kuva: Sedu Aikuiskoulutus
    Mielipide|Koulutus
    1.2.202422:00
    Lukijalta
    Juha Riepponen

    Suomelle osaaminen ja koulutus ovat olleet kilpailuvaltteja, mutta nyt pääministeri Petteri Orpon (kok.) oikeistohallitus heikentää mahdollisuuksia kouluttautua työuran aikana lakkauttamalla aikuiskoulutustuen.

    Tätä päätöstä ovat kritisoineet niin työntekijä- kuin työnantajajärjestöt. Meillä on aloja, joissa on osaajapula. Esimerkiksi kolmasosa tuen käyttäjistä, 10 000 ihmistä vuosittain, on opiskellut työvoimapulasta kärsiville sosiaali- ja terveysaloille.

    Aikuiskoulutustuki rahoitetaan lähes täysin työntekijöiltä ja työnantajilta kerättävillä työttömyysvakuutusmaksuilla. Jatkossakin työnantajan tulee osallistua työuran aikaisen opiskelun rahoitukseen. Tähän toimiva ja olemassa oleva instrumentti on työttömyysvakuutusmaksut. Tästä kouluttautumisen kustannusten jakamisen periaatteesta on pidettävä kiinni myös tulevaisuudessa.

    Nykyaikana nuorena tehty tutkinto harvoin vastaa osaamistarpeisiin koko työuran ajan. Myös terveydellinen tila saattaa muuttua siten, että ei ole mahdollista jatkaa nykyisessä työssä tai työtehtävässä. Uudelleenkouluttautuminen pitää olla mahdollista tulotasosta riippumatta. Suosituinta tuen käyttö on ollut 30 - 39 -vuotiaiden joukossa. Tämän ikäryhmään kuuluu paljon pikkulapsiperheitä. Harvalla on silloin sellaisia säästöjä, joilla voisi heittäytyä koulunpenkille.

    Hallituksen tulee löytää uusi tukimalli tämän järjettömän päätöksen tilalle. Suomen talouskasvu nojaa osaavaan työvoimaan ja kouluttautuneeseen kansaan. Aikuiskoulutustukea on kehitetty kaksi- ja kolmikantaisesti lukuisia kertoja.

    Viimeisin uudistus, jonka tavoitteena on lisätä työn ja opiskelun yhteensovittamista, tuli voimaan vuonna 2020. Uudistus näyttää onnistuneen, koska jo lyhyessä ajassa niin sanotun sovitellun aikuiskoulutustuen saajien määrä on kasvanut. Aikuiskoulutustuen kustannukset eivät ole nousseet, vaikka käyttäjämäärä on lisääntynyt.

    Juha Riepponen

    STTK:n Pohjois-Savon aluetoimikunnan pj.

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle