• Lukijalta: Poliisi ei ole muuttanut SRVA-toiminnan ehtoja

    Ainoa asia mikä SRVA-sopimuksissa muuttuu on sopimuksen allekirjoittaneille riistanhoitoyhdistyksille maksettava korvaus, kirjoittaa Poliisihallituksen poliisitarkastaja Tuomo Korhonen.
    Poliisitarkastaja Tuomo Korhosen mukaan uusi SRVA -sopimuspohja ei muuta lakia eikä viimeksi vuonna 2022 päivitettyä ohjetta. Poliisilakia sovelletaan sekä taajamissa että maaseudulla.
    Poliisitarkastaja Tuomo Korhosen mukaan uusi SRVA -sopimuspohja ei muuta lakia eikä viimeksi vuonna 2022 päivitettyä ohjetta. Poliisilakia sovelletaan sekä taajamissa että maaseudulla. Kuva: Lari Lievonen
    Mielipide|Yhteiskunta
    15.2.202511:15
    Lukijalta
    Tuomo Korhonen

    Antti Raanojan mielipidekirjoitus "Suurriista virka-avun ehdot muuttuivat" sisälsi virheitä (MT 12.2.). Jotta asia ei aiheuttaisi hämmennystä, on syytä korjata nämä virheet.

    Poliisi julkaisi uuden SRVA sopimuspohjan helmikuun alussa, ja tästä uutisoitiinkin laajasti. Kuten poliisin tiedotteessa, ja valtaosassa uutisiakin todettiin, mikään SRVA toiminnan periaatteista ei muuttunut. Ainoa muuttunut asia oli se, että poliisi maksaa tietyistä sopimuksen mukaisista tehtävistä uuden sopimuksen allekirjoittaneille riistanhoitoyhdistyksille entisen 400 euron korvauksen sijaan 600 euron korvauksen. Poliisissa ollaan hyvin tietoisia kustannusten noususta, ja korvauksen nosto on katsottu meillä aiheelliseksi. Tämä oli ainoa syy tähän muuttuneeseen korvaussummaan ja uuden sopimuspohjan kirjoittamiseen.

    Poliisi antaa suurpetoihin liittyvät sopimuksen mukaiset karkotus- tai lopetuspäätökset poliisilakiin perustuen. Lisäksi toimintaa ohjaa Poliisihallituksen ohje "Poliisin toiminta suurpeto- ja villisikatilanteissa". Uusi sopimuspohja ei muuta lakia eikä tuota viimeksi vuonna 2022 päivitettyä ohjetta. Poliisilakia sovelletaan sekä taajamissa että maaseudulla.

    Poliisi onkin vuosittain antanut suupetoihin liittyviä määräyksiä aina, kun suurpedot ovat aiheuttaneet ongelmia yleisen järjestyksen ja turvallisuuden näkökulmasta, riippumatta siitä, onko kyse taajamasta tai maaseudusta, tai erämaasta. Näitä tehtäviä tulee olemaan myös jatkossa. Näistä suurpetoihin liittyvistä tehtävistä, silloin kun ne johtavat toivottuun lopputulokseen, poliisi maksaa kyseisen korvauksen.

    Kirjoittajan käsitys, että sopimuksen myötä olisi sovittu Riistakeskuksen kanssa joistain uusista linjauksista, ei pidä paikkaansa. He, ketkä näitä asioita riistanhoitoyhdistyksissä tosiasiallisesti hoitavat, tietävät, että näitä poliisin määräyksiin perustuvia tehtäviä voi esiintyä paikkakunnasta tai paikasta riippumatta. Kuten tiedotteessamme kerroimme, mikään muu ei ole uuden sopimuspohjan myötä muuttunut kuin SRVA toimijoille suurpetoihin ja villisikoihin liittyvistä jäljestys-, karkottamis- ja lopettamistehtävistä maksettava korvaussumma.

    Jos riistanhoitoyhdistys katsoo, että ei halua allekirjoittaa uutta sopimusta, voidaan vanhalla sopimuksella jatkaa edelleen, ne ovat voimassa toistaiseksi.

    Tuomo Korhonen

    Poliisitarkastaja

    Poliisihallitus

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Mummon piironki kulkee isältä pojalle

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle