• Yhä useampi kaipaa rauhoittumista

    Mielipide
    16.10.201316:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Hiljaisuuden viljely tuo vastapainoa arjen kiireelle ja vaatimuksille.

    Hiljaisuus ja hiljentäminen kiinnostavat ihmisiä nyt, toteaa Hiljaisuuden ystävät ry:n toiminnanjohtaja Sirkka-Liisa Raunio. Elämän leppoistaminen on jopa trendikästä.

    ”Nyt etsitään vaihtoehtoja sekä materialismille että kiireiselle ja suorittavalle elämäntavalle. Hiljaisuuden liike ja hiljaisuuden retriitti sen ilmentäjänä on hyvä mahdollisuus löytää ja vahvistaa sisäistä elämää. Se ohjaa erilaisia itsehoitoja syvemmälle, sillä sen päämääränä on löytää rauha ja lepo Jumalan läsnäolossa”, Raunio sanoo.

    Nykypäivän työelämä on hyvin tehokasta, tavoitesuuntautunutta ja suorituskeskeistä. Tämä on Raunion mukaan vaikuttanut koko länsimaiseen elämäntapaan.

    ”Nyt myös yksityiselämästä halutaan tehokasta ja tavoitteellista, ja moni suorittaa työelämän lisäksi omaa elämäänsä. Ihmiset juoksevat aikansa tässä oravanpyörässä ja lopulta väsyvät. Silloin moni alkaa etsiä jotain syvempää. Pysähtyminen ja hiljaisuuden tarjoama avara tila avaavat uuden mahdollisuuden sisäiseen vuoropuheluun, hengittämiseen.”

    Vuonna 1986 perustetun Hiljaisuuden ystävät ry:n tarkoituksena on edistää hiljaisuuden viljelyä. Yhdistys järjestää retriittejä ja retriittiohjaajien koulutusta. Jäsenmäärä, 1 300, on kasvamaan päin.

    Suomessa järjestetään vuosittain satoja erilaisia retriittejä. Kokonaismäärää on vaikea arvioida, koska kirkon tilasto kerää tietoja vain seurakuntien retriiteistä. Myös monet järjestöt ja joogayritykset tarjoavat retriittitoimintaa.

    Retriitin keskivertovieras on keski-ikäinen, vielä työelämässä mukana oleva nainen. Raunio tähdentää, että retriitit ovat avoinna kaikenikäisille ja monessa elämänvaiheessa oleville.

    Suomalaisen hiljaisuusliikkeen juuret yltävät 1970-luvulle. Muutaman päivän mittaisia retriittejä alettiin järjestää laajemmin 1980-luvulla.

    2000-luvulla tavallisten retriittien rinnalle on tullut muun muassa ignatiaaninen retriitti, joka on kahdeksan päivän mittainen ja henkilökohtaisesti ohjattu. Retriittejä järjestetään myös rajatuille vertaisryhmille, kuten opiskelijoille, miehille ja pariskunnille.

    Raunio uskoo, että hiljaisuuden liike muuttuu ajan ja sen tarjoamien haasteiden muuttuessa.

    ”Yksinkertainen ydin ei varmaankaan katoa: hiljaisuus sisäisen rukouksen tilana on jokaisen ulottuvilla ja hiljaisuuden retriitti ohjaa lempeästi sen äärelle.”

    JOUNI HIRN

    www.hiljaisuudenystavat.fi

    Artikkelin aiheet
    hiljaisuus
    hiljaisuuden liike
    retriitti
    Hiljaisuuden ystävät ry
    Sirkka-Liisa Raunio
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja