• Naudanlihatuotanto kaatuu maksuvalmiuskriisiin

    Mielipide
    29.10.202102:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Pitkään jatkunut heikko kannattavuus on johtanut varsinkin nautakarjan loppukasvatustilat maksuvalmiuskriisiin, joka ajaa ne konkursseihin.

    Suurin osa suomalaisesta naudanlihantuotannosta perustuu maitorotuisten sonni­vasikoiden kasvattamiseen. Lypsylehmien väheneminen on aiheuttanut pulaa vasikoista ja nostanut niiden hintoja. Lähes kaikki loppukasvatustilat hankkivat vasikat luotolla, jonka normaalisti maksetaan pois myydessään eläimet teuraaksi.

    Eläinluotot ovat siirtyneet pääosin Osuuspankkiryhmään, joka arvioi tilat edellisten vuosien tilinpäätösten perusteella. Tämä reittaus määrittää luottojen korkoja sekä maksulimiitin määrän.

    Tuotantopanosten hinnat ovat nousseet jatkuvasti, esimerkiksi ensi kesän lannoitteiden hinnat ovat yli kaksinkertaistuneet vuoden takaisesta. Menneen kesän heikko sato taas on nostanut rajusti rehuviljan hintaa. Niillä on suora ja välitön vaikutus kasvatuskustannuksiin.

    Jos tiloilla olisi takavuosina kertyneitä taloudellisia puskureita, tilanteesta saatettaisiin selvitä. Nyt niitä ei ole. Päinvastoin, rahoittaja on kiristänyt kriteereitä. Etukäteenkin pyydetylle lisämaksuajalle saattaa joutua maksamaan jopa 16 prosentin korkoa ja saada silti maksuhäiriömerkinnän rahoittajan rekisteriin.

    Tilanne ei voi jatkua näin. Kotimaisen naudanlihan omavaraisuus on painunut jo alle 80 prosenttiin. Nyt se uhkaa loppua tilojen konkursseihin.

    Kaupan ja teollisuuden osavuosikatsaukset tulevat kertomaan, että niillä on varaa maksaa kotimaisesta lihasta. Se on myös pakko, sillä kohta sitä ei ole enää saatavilla.

    Anssi Hänninen

    puheenjohtaja

    Savo lihanautakerho

    Lypsylehmien väheneminen on aiheuttanut pulaa vasikoista.

    Artikkelin aiheet
    naudanlihantuotanto
    maatalous
    maksuvalmiuskriisi
    nautakarjatilat
    lihanomavaraisuus
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa