On erityisen tärkeää, että pääkaupunkiseudun koulut eivät luovu Suvivirrestä ‒ moni kumartaa vieraanvaraisuuttaan muualle ja pyllistää samalla sukupolvien jatkumolle

Jälleen on se vuodenaika, kun koulut päättyvät ja Suvivirsi raikaa kesälomien kunniaksi.

Mielestäni Suvivirsi ei ole varsinaista uskonnon harjoittamista vaan seremoniana osa kulttuuriperintöämme yhdistäen sukupolvia.

Vapaa-ajattelijoiden kantelun perusteella vuonna 2013 antamassaan lausunnossa eduskunnan oikeusasiamies toteaa, että Suvivirren sanoitus ei ole korostuneen uskonnollinen, sillä Jumala mainitaan vain kerran.

Oikeusasiamies alleviivasi tuolloin, että Suvivirsi on osa suomalaista kevätjuhlaperinnettä, eikä koulun kevätjuhla sinänsä ole uskonnollinen juhla.

Suomalaisten arvo- ja kulttuuriperinteiden toteutuminen rakentaa osaltaan pohjaa suvaitsevaiselle ja monikulttuuriselle yhteiskunnalle.

Iso osa suomalaisista ei ajattele Suvivirttä erityisen uskonnollisesti, vaan he juhlistavat loman alkamista ilman ihmeellisempää haloota perinteitä kunnioittaen.

Valtio turvaa uskonnonvapauden ja luo edellytyksiä sen toteutumiselle muutenkin kuin luopumalla Suvivirren kaltaisesta traditionaalisesta perinteestä.

Täällä maaseudulla Suvivirren laulaminen kuuluu hyvin vahvasti ylisukupolviseen kevään juhlaan.

Erityisen tärkeää on, että pääkaupunkiseudun koulut eivät luovu Suvivirren perinteestä.

Olen seurannut huolestuneena, että yhä useampi koulu ja päiväkoti pääkaupunkiseudulla kumartaa vieraanvaraisuuttaan muualle pyllistäen samalla sukupolvien jatkumolle.

Kun maassa maan tavalla ilmaistaan maltillisesti, ymmärretään myös Suvivirren merkitys osana tervettä ja kiihkotonta kansallista identiteettiä.

Muutos on jatkuva kehittymisen edellytyksen prosessi, mutta tätä tukemaan tarvitaan myös pysyvyyttä.

Alpi Ripatti

Mäntyharju