• Suomi kaipaa maaseutupolitiikkaa

    Mielipide
    29.10.201801:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Jätetäänpä tämä ay-liikkeiden järjestämä demareiden vaalikampanja vähemmälle huomiolle ja keskitytään oleellisempaan. Elikkä tasa-arvoiseen asumiseen ja yrittämiseen riippumatta alueesta, missä asut tai yrität.

    Ruotsissa on nähtävissä muutoksia maaseudulle kohdentuvassa politiikassa – muun muassa laaja elinkeinopaketti harvaan asutuille kunnille, joilla on pitkien etäisyyksien, vanhenevan väestön ja työvoimapulan vuoksi suuria haasteita.

    Norjassa tavoitteena ovat elinvoimaiset kylät ja vahvat alueet. Norjassa jo 1975 vuodesta asti on ollut käytössä kevennetyt työnantajamaksut alueittain 0–14,1 prosenttiin.

    Suomessa ei vastaavia merkittäviä toimia ole tehty. Mallia Ruotsista ja Norjasta on Suomelle kyllin. Sitä voidaan jalostaa vielä pidemmälle koskettamaan myös harva-alueen asukkaita, ei pelkästään yrityksiä.

    Toimenpiteitä voisivat olla yrityksille työnantajamaksujen kevennys ja alueen asukkaille tuntuva verovähennysoikeus ansiotuloverotukseen.

    Nämä toimet kaventavat alueiden eriarvoisuutta ja keventävät kasvukeskuksien asukkaiden asumisen jatkuvaa kustannusten kasvua. Suomessa ei voida jäädä jälkeen maaseutupolitiikassa muita pohjoismaita.

    Ari Prihti

    Punkalaidun

    Artikkelin aiheet
    maaseutupolitiikka
    alueellinen tasa-arvo
    Suomi
    Pohjoismaat
    veropolitiikka
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja