• Mieluummin pandoja kuin pommikoneita

    Suomi antoi kaikessa hiljaisuudessa amerikkalaisille B-52 pommareille pakit.
    Mielipide
    26.4.201708:00
    Kolumni
    Pekka Ervasti

    Kiinan presidentti Xi Jinpingin piipahti pari viikkoa sitten Suomessa. Soma oli valtiojohtajien puheitten sävy – varsinkin, kun median ei sallittu tiedotustilaisuudessa häiritä kysymyksillä.

    Tuliaisena Xi toi suloisen pandakarhupariskunnan, joka vuokrataan Ähtäriin 15 vuodeksi.

    Pandadiplomatia on lutunen tapa edistää kommunistivaltion ulkosuhteita. Suomella ei kyllä ole ongelmia suhteissa muutenkaan. Mitä nyt kiinalaiset pikkuisen teollisuusvakoilevat – mutta, hei, kaikkihan sitä tekee.

    Suomi on kohteliaan pidättyväinen Kiinan ihmisoikeusloukkauksista, ei tunnusta Taiwania, eikä elämöi Tiibetin miehityksellä. Business first!

    Panda on sittenkin mukavampi vieras kuin raskas pommittaja B-52, jonka yhdysvaltalaiset olisivat halunneet tuoda Suomeen keväiseen Naton, Suomen ja Ruotsin yhteiseen ilmasotaharjoitukseen.

    Viime vuonnahan nousi kohtuullinen älämölö, kun yhdysvaltalaiset joukot ensimmäisen kerran tulivat tänne kaikkien aselajien voimalla harjoittelemaan.

    Siinä tiimellyksessä maihinnoususta oli jäänyt informoimatta muun muassa maan ulkopoliittinen johto. Tätä puolustusministeriön kansliapäällikkö Jukka Juusti myöhemmin pyyteli anteeksi – sotaministeri Jussi Niinistön (ps.) katsellessa vaiteliaana kengänkärkiään.

    Suomi on kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa antanut amerikkalaisille B-52-pommareille pakit. Kuka siitä päätti ja miksi, ei ole ihan selvää. Ruotsi ei tiettävästi ole ollut yhtä ahdasmielinen – Virosta puhumattakaan.

    B-52 ei ole mikä tahansa leija. Se oli kylmän sodan aikana Yhdysvaltain ydinasepuolustuksen tärkeä osa. Koneita pidettiin ilmassa vuorokauden ympäri täydessä ydinaselastissa valmiina iskemään Neuvostoliiton kohteisiin, jos rähinä olisi alkanut.

    Samat koneet olivat mukana jo 1960- ja 1970-luvulla pommittamassa Vietnamia kivikauteen kuten amerikkalaiset asian hauskasti aikoinaan ilmaisivat.

    Nykyään B-52 alkaa olla jo vanhentunut. Sillä on kuitenkin sotaisan maineensa ansioista vankka symbolinen merkitys.

    Niitä partioi säännöllisesti muun muassa Etelä- ja Pohjois-Korean rajalinjalla heiluttamassa lippua Pjongjangin suuntaan.

    B-52:n laskeutuminen vaikkapa Rovaniemen lentokentälle olisi melkoinen muskelin pullistus Venäjän suuntaan.

    Ainakin tällä kertaa Suomessa tunnuttiin ajateltavan, että vähempikin kohkaaminen riittää. Vaikka Naton odotushuoneessa istutaankin, naapurin karhua ei kannata tahallaan viiksistä vetää. Se ei ole mikään lauhkea panda.

    Artikkelin aiheet
    suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka
    pandadiplomatia
    B-52 pommittaja
    Xi Jinping
    kiinan ja suomen suhteet
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja