• Kuinka päästään terrorismista

    Mielipide
    20.11.201501:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Islam on sulkeutunut uskonto siinä missä muutkin uskonnot, ehkä hieman sulkeutuneempi kuin esimerkiksi luterilaiset Tämä tarkoittaa, että uskonnolla on omat hierarkiansa, johtajansa, rituaalit ja riitit. Näihin sisäänpääsy ulkopuolisille on vaikeaa ja täysin sisälle ei ole mahdollistakaan päästä.

    Tämän vuoksi uskontojen sisällä eri radikaaliryhmien on helppo kasvaa ja kehittyä, mikäli itse uskonto ja sen johtajat eivät ryhdy aktiivisesti vastustamaan radikalisoituvia ryhmiä uskonnon sisällä.

    Näin islamissa ei ole tapahtunut. Islamin johtajat eivät ole aktiivisesti ryhtyneet vastustamaan radikalisoitumista, vaan ovat sallineet sen.

    Islamin johtajat kuten imaami Anas Hajjar ovat kyllä tuominneet Pariisin kaltaiset terrori-iskut, mutta eivät ole tehneet juuri muuta.

    Pelkkä terrorin tuomitseminen ei ole riittävä toimi jos samaan aikaan sallitaan ääriainesten kasvaa ja kehittyä uskonnon sisällä.

    Tässä on pitkälti samasta kyse kuin koulukiusaamisessa. Mikäli katsot sivusta ryhtymättä toimenpiteisiin, olet osallinen kiusaamiseen, vaikka et osallistuisikaan itse kiusaamiseen.

    Näitä Islamin sisällä kasvavia radikaaliryhmiä ei ole mahdollista hävittää Islamin ulkopuolisten toimin. Vain itse uskonnon omat toimet, joilla poistetaan ääriainekset ja estetään uuden kasvupohjan syntyminen ääriaineksille voi lopettaa terrorin.

    Onko islamilla tähän halua, se jää nähtäväksi?

    Artikkelin aiheet
    terrorismi
    islam
    radikalisoituminen
    Anas Hajjar
    uskonto
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa