Kaksoistornien luhistumisen hetkellä miekkailin veljeni kanssa aurauskepeillä – sen jälkeen moni asia tuntui muuttuneen

Odotimme pikkuveljeni kanssa ulkona. Ajankuluksi miekkailimme oransseilla muoviputkilla, joita tienposkiin tuikattiin talvisin aurausautoille merkeiksi.

Yli kahdenkymmenen vuoden takaiset muistot ovat epämääräisiä, mutta aurauskepit muistan tarkasti. Ja sen, että odotimme isää. Minun ja veljeni piti lähteä hänen kanssa kauppaan.

Leikin riemu laantui. Isää ei kuulunut.

Menin sisälle katsomaan, mikä siellä oikein maksoi.

Eteisestä näki suoraan olohuoneen kuvaputkitelevision ruudulle. Uutisissa näytettiin torneja, joista nousi savua. Isä istui sohvaan naulittuna ja tuijotti sanaakaan sanomatta.

Seuraavana päivänä luokkakaverini puhui välitunnilla kolmannesta maailmansodasta. Pari viikkoa myöhemmin täytin yksitoista.

Seuraavana vuonna luokallemme tuli uusi oppilas.

”Tyttö on teitä muita vähän vanhempi”, opettaja kertoi.

”Hän on kotoisin Afganistanista.”

Ajan ilmapiirin ymmärsi lapsikin. Sellaisessa tulijassa oli jotain epäilyttävää. Välitunnilla arvuuteltiin, millainenkohan hän olisi. Vitsailimme aikuisten sanoilla: terroristi, heroiinikauppias.

Luokkaan saapuessaan tyttö oli kuitenkin hiljainen ja hymyili kohteliaasti. Kaikki olivat vaiti, katsoivat vain.

Kävimme saman yläasteen. Muistelen hänen opiskelleen aina tunnollisesti. Hänen synnyinmaassaan miehet ovat ampuneet sellaisia tyttöjä.

En ollut kovin vanha, kun terrorismia vastaan julistettiin sota. Amerikan Bush-nuorempi näkyi televisiossa tuon tuostakin.

Kerran häntä yritettiin heittää kengillä. Bush väisti.

Muidenkin oli oltava varuillaan. Lentokoneeseen ei enää saanut viedä tavallisen kokoista hammastahnatuubia. Siitä tuli itsestäänselvä asia.

Osamasta tuli synonyymi pahuudelle. Muistakin sen näköisistä kovin uhkaavia.

Kaverini äiti astettui vastahankaan. Hän alkoi boikotoida Coca-Colaa ja Mäkkäriä.

Guantanamo oli sekin jonkinlainen synonyymi. Ehkä sille, että tarkoitus pyhittää aina keinot.

Kerran yläasteella historianopettaja näytti meille pätkää vanhasta elokuvasta. Kohtauksessa tarinan sankari osallistui hevosvankkureiden vetämänä kilpa-ajoihin.

”Voitteko kuvitella, että Hollywoodissa tehtiin joskus elokuvia, joissa arabit eivät ole pahoja”, opettaja taisi sanoa.

Yliopiston pääsykoekirjoissa analysoitiin median logiikkaa. Syyskuun 11. päivän terrori-iskut oli lukemani perusteella suunniteltu tarkasti tuota logiikkaa noudattaen.

Aamu-uutisten helikoptereita pörräsi New Yorkin taivaalla raportoimassa keskustan liikenneruuhkista.

Suorasta uutisvirrasta iskut välitettiin reaaliajassa kaikkialle maailmaan, kirjassa kuvailtiin.

Toisinaan elokuvissa tai sarjoissa voi nähdä kuvan suurkaupungin siluetista. Muiden pilvenpiirtäjien keskellä taivasta vasten piirtyy World Trade Centerin kaksi suunnattoman korkeaa tornia.

Näky on minulle aina jotenkin lapsellisen viaton.

Kirjoittaja on MT:n toimittaja ja toimitussihteeri.