• Alkutuotanto mediapolitikoinnin välineenä

    Mielipide
    15.7.202002:00
    Kolumni
    MT toimitus

    On käsittämätöntä, että Suomen ilmastomuutoksen torjuntasuunnitelmat kohdistetaan lähes kokonaan alkutuotantoomme, vaikka maatalous ja uusiutuvat metsämme ovat malliesimerkkejä hiilidioksidin sidonnassa.

    Suomen energiantuotanto, liikenne maalla, merellä ja ilmassa, väylät, rakentaminen, kaupungit, asuminen ja suomalaisen ihmisen tapa elää, eivät ole ilmeisesti ollenkaan esisijaisia ilmaston lämpenemisen torjunnassa. Piskuinen maataloustuotantomme pitää saada jostakin ideologisesta syystä polvilleen. EU:n maatalouspolitiikka, direktiivit, EU-valvonta ja byrokratia eivät nykyhallitukselle riitä.

    Punavihreän hallituksemme tekniikka on ovela. Nostetaan yksi avainsana mediaan kerrallaan. Sitä aletaan myllyttää uutisissa ja ajan­kohtaistoimittajien kautta.

    Mukaan astuu professoreja todistamaan tv-uutisiin kulloisenkin sanan kohtalokkuutta Suomelle. Käytetyt sanat voivat olla hyvin tuttuja, kuten fosfori, liha, karjanlanta, (ei ihmislanta), turve, turvepellot, metsä, metsätalous, puunpoltto.

    Sekaan heitetään ”hienoja” sanoja, joita meidän kansalaisten ei ole tarkoituskaan ymmärtää. Niitä ovat esimerkiksi hiilinielut, ennallistaminen, biosysteemipalvelut ja biodiversiteetti.

    Tällä teatterilla esitetään pokkana, että kansallisesti Suomessa voimme muka ratkaista globaalin ilmasto-ongelman. Olisikin näin!

    Tosiasiassa, jotta voimme vähänkin vaikuttaa ilmaston lämpenemiseen, päätösten ja toimenpiteiden tulee olla vähintään koko EU-alueella samanaikaisia. Kiinan, Intian, Yhdysvaltojen ja Venäjän saasteet eivät ole meidän käsissämme mitenkään.

    Huomionarvoista on, että tällä sanaviestinnällä syyllistetään maanviljelijää ja hänen perhettään viikoittain. Se on helppoa, koska ei ole poliittisesti pelkoa, että tölväisyt osuisivat omiin äänestäjiin.

    Ihmettelen kyllä keskustan mukanaoloa tällaisessa farssissa. Samoin ihmettelen joidenkin pääkaupunkiseudun kokoomuskansanedustajien kilvoittelua vihreiden kanssa kotimaisen maataloustuotannon mustamaalauksessa.

    Vaatii varmasti jatkossa sisua kokoomuslaiselta maatalousyrittäjältä pysyä uskollisena puolueelleen, kun joutuu seuraamaan tätä arvotonta politikointia.

    Koronakriisi osoitti kotimaisen ruuantuotannon tärkeyden ja samoin metsien ja metsäteollisuuden merkityksen Suomen talouden selkärankana. Näitä pitää puolustaa!

    Jukka Tuori

    agronomi

    Huittinen

    Ihmettelen ­kyllä ­keskustan ­mukanaoloa ­tällaisessa ­farssissa.

    Artikkelin aiheet
    alkutuotanto
    mediapolitiikka
    maatalous
    ilmastopolitiikka
    Suomen hallitus
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja