• Arjen asiantuntijoita pitäisi kuunnella

    Mielipide
    16.11.202001:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Kansan keskuudessa ja sosiaalisessa mediassa on käyty hyvin kriittistä keskustelua oppi­velvollisuuden nostamisesta 18 ikävuoteen. Uudistuksen kannattajat ovat kentällä harvassa.

    Uusi laki on eduskunnan keskusteluissa ja päätöksenteossa vielä ennen joulua. Tähän uudistukseen liittyvät muun muassa toisen asteen opiskelijoiden maksuttomat matkat ja oppimateriaalit. Kaikkiaan vuosittain toistuvia kustannuksia tulee lähes 130 miljoonaa.

    Hallitusohjelmaa kirjoitettaessa ei kuunneltu kokemuksen ääntä. Poikkeuksellisen ajan talouskriisistä huolimatta uudistuksen toteuttamisesta on tullut opetusministerille ja hallitukselle pakkomielle.

    Tiedämme, että avun ja tuen tarpeessa olevien lasten ja nuorten koulupolulle pitäisi jotakin tehdä ja kiireesti. Nyt ei ole kuitenkaan oikea aika pidentää oppivelvollisuutta, vaan suunnata käytettävissä olevat resurssit oppimis- ja moti­vaatiovaikeuksista kärsiville.

    Opinto-ohjausta on annettu eri kouluasteilla jo yli 50 vuotta.

    Vuosittain pidetään valtakunnalliset Opo-päivät, ohjauksen ammattilaisten koulutustapahtuma. Päivien ohjelmaan on osallistunut usein joko opetusministeri, joku muu ministeri tai opetusministeriön virkamies. Näissä yhteyksissä on ollut mahdollisuus kertoa niistä huolista ja haasteista, mitä ohjauksen ammattilaiset kokevat työssään.

    Vuosikymmenien ajan olisi siis ministereillä ja päättäjillä ollut mahdollisuus pysähtyä kuuntelemaan kentältä tulevia viestejä. Vastauksena kentän viesteihin on valitettavan usein ollut ministerin avustajan sähköpostiviesti: ”Kiitos mielenkiinnosta.”

    Tutkimukset ovat jo pitkään osoittaneet, että yhä lisääntyvä joukko yläasteen päättävistä oppilaista ei saavuta asetettuja tavoitteita. Tähän signaaliin oikea reaktio olisi ollut ja on edelleen muun muassa erityis­opetuksen tehostaminen ja mahdollisuus oppia pienissä ryhmissä.

    Uudistusta ei pidä toteuttaa suunnitellussa muodossa, vaan varatut miljoonat tulee suunnata esimerkiksi varhaiskasvatukseen, oppimisvaikeuksissa olevien auttamiseen ja käytöshäiriöisten ohjaamiseen.

    Moniammatillista opiskelijahuoltoa tulee vahvistaa ja lisätä yhteistyötä lasten vanhempien ja huoltajien kanssa.

    Vaikka kentän ääni ei velvoittaisikaan päätöksentekijöitä, olisi kuitenkin aina viisasta kuulla kokemusta ja arjen asiantuntijoita.

    Martti Pajulammi

    opetusneuvos

    Seinäjoki

    Miljoonat tulee suunnata varhaiskasvatukseen, oppimisvaikeuksissa olevien auttamiseen ja käytöshäiriöisten ohjaamiseen.

    Artikkelin aiheet
    oppivelvollisuuden pidentäminen
    opinto-ohjaus
    varhaiskasvatus
    koulutuspolitiikka
    opiskelijahuolto
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja