
Aluepolitiikka ei ole ollut muodissa viime vuosina. Alueiden erilaistuminen ja eriytyminen ovat voimistuneet. Sisäinen ja ulkoinen toimintaympäristö muuttuvat nopeasti ja nostavat aluepolitiikan tarpeet pintaan.
Kansallista aluepolitiikkaa valtion budjettivaroin on toteutettu minimaalisesti. Alueilla ei ole välttämättä riittäviä resursseja tunnistettuihin paikallisiin ja äkillisiin ongelmiin. Kehittäminen on lähes kokonaan sidoksissa EU:n aluetukien varassa. Kauden 2021–27 jälkeisestä EU:n aluerahoituksesta ei ole näkyvissä viitteitä. Nykykriteerein Suomen osuus tulisi laskemaan merkittävästi siirtymäalueiden määrittelyjen myötä.
Kunnallisalan kehittämissäätiön hiljattain julkaistussa ”Rakenteet kuntoon – ehdotuksia julkisen hallinnon remonttiin” asiantuntijat nostavat esille aluepolitiikan paluun tarpeen. Tarve saada uusiutuvat voimavarat kestävään käyttöön ja turvallisuuspoliittinen näkökohta maan asuttuna säilyminen heijastuvat koko maan kehittämistarpeisiin.
Globaalien kriisien ohella turvallisuus, varautuminen ja huoltovarmuus edellyttävät poikkeuksellisia toimia. Ruoka, elintarviketuotanto, energia ja turvallisuus ovat mitä selvimmin alueellisia ulottuvuuksia. Terveydenhuollon katastrofikin on alueellinen kysymys. Suomi on aiempaa enemmän talous- ja kehitysvirroista syrjässä. Tilanne kohtelee alueita ja sektoreita eri tavoin. Se luo paineita sekä EU- että kansallisen tason aluepolitiikalle, miten helpotetaan muutokseen sopeutumista.
Politiikan voisi tiivistää strategisuuteen, omavaraisuuteen ja koko Suomen saavutettavuuteen.
Alueiden merkitys on elinvoima-, elinkeino-, turvallisuus- ja omavaraisuuspolitiikkaa yhteiskunnan muutostilassa. Omavaraisuustavoitteet nostavat alueellisen kehittämisen keskiöön yhteiskunnan kriisinsietokyvyn varmistamiseksi.
Aluepolitiikan paluuta uudessa muodossa on tarpeen ripeästi kehittää. Käytännön tasolla alue- ja maaseutupolitiikan yhteistoiminta käy tähdellisemmäksi omavaraisuuden edistämiseksi.
Ruoan, elintarvikkeiden ja uusiutuvan energian tuottamisessa maaseudun merkitys kasvaa. Kyse on materiaalisen varautumisen vahvistamisesta, joka turvaa ihmisten toimeentuloa ja talouden toimintakykyä. Toisaalta monipaikkaisen ja paikasta riippumattoman työn lisääntyminen merkitsee alueiden elinvoiman vahvistumista.
Julkaisussa nähdään tarpeelliseksi pitkän aikavälin alueellinen kehittäminen kattavan ohjelman muodossa, joka on sidoksissa valtioneuvoston strategiseen ohjelmatyöhön ja maakuntien uusiin tehtäviin. Uuden politiikkasisällön voisi tiivistää strategisuuteen, omavaraisuuteen ja koko Suomen saavutettavuuteen.
Satojen miljoonien vuosittaiset panostukset toisivat moninkertaiset kerrannaisvaikutukset. Rahoitusvälineitä kehitettäessä työllisyysperusteiset investoinnit tulisi palauttaa valtion budjettiin.
Alueelliset ja paikalliset uusiutuvat energiaratkaisut, elintarviketuotannon monipuolistaminen sekä luontaisten resurssien hyödyntäminen luovat Suomesta alueellisesti turvallisemman. Yhteistoimintaan perustuvat uudet koulutusmahdollisuudet vievät turvallisuutta eteenpäin. Vuosikymmenen kuluessa strategiset digitaalisovellukset ja kansalaisia palvelevat asiakaspalvelupisteet valtakunnallisesti kattavan 6G-verkon myötä tuottavat merkittäviä kokonaishyötyjä.
Alueiden kehittäminen edellyttää keinovälineiden eriyttämistä alueiden tarpeisiin vastaamiseksi ja toimintaedellytysten turvaamiseksi. Erilaisuuksien tunnistus tuo esille korostetummin kansallisen aluepolitiikan tarpeita. Samalla olisi tarvetta paikallisuuden ja alueiden uuteen rooliin keskusjohtoisuuden sijaan.
Suomen etuja EU:n rakennepolitiikan toteuttamisessa tulisi puolustaa painokkaammin. Suomen rakennerahasto-ohjelman rakentaminen kahden suuralueen varaan toisi soveliaimpien tukikriteereiden käytön. Alueiden erilaistuvat lähtökohdat tulisi tiedostaa haasteiden lieventämiseksi. Näin Suomi voisi hyötyä 300 miljoonaa euron verran nykytilanteeseen verrattuna tulevalla kaudella.
Rauno Lämsä
fil. lis.
budjettineuvos evp
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.