• Lukijalta: Maatalouden kannattavuus paranee vain yhteistyöllä

    Poliitikkojen riidellessä keskenään ainoa voittaja hallituskaudesta toiseen on kauppa, kirjoittaa kansanedustaja Vesa Kallio (kesk.).
    Sadonkorjuu. Kuvituskuva.
    Sadonkorjuu. Kuvituskuva. Kuva: mikko Nikkinen
    Mielipide|Politiikka
    14.12.202511:40
    Lukijalta
    Vesa Kallio

    Kyselytunnilla torstaina 13.11. maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) kehui hallituksen saavutuksia ja moitti edellisiä hallituksia.

    Lupaamansa maatalouspolitiikan ”täyskäännöksen” tueksi hän totesi seuraavaa:

    ”Tällä hallituskaudella me olemme nähneet tämän käänteen tapahtuvan. Eli meillähän oli tavoitteena 250 sukupolvenvaihdosta vuodessa, ja meidän yllätykseksi tehtiin lähestulkoon 300 sukupolvenvaihdosta, eli nuoret ovat löytäneet maatalouden uudelleen, kun hallitus on antanut politiikallaan uskoa siihen maatalouden tulevaisuuteen. Tänä vuonna todennäköisesti 350, eli koko ajan nousee näitten sukupolvenvaihdosten määrä”.

    Eduskunnan tietopalvelusta saatu tilasto nuoren viljelijän aloitustukea saaneista vuosilta 2015–2025 antaa laajemman kuvan tilanteesta.

    Nuoren viljelijän aloitustukia maksettiin eniten vuonna 2018, yhteensä 450 kappaletta. Vuonna 2019 lukumäärä oli 286, reilut 240 kappaletta vuosina 2019 ja 2020, 201 kappaletta vuonna 2022, 231 kappaletta vuonna 2023, viime vuonna 291 ja tänä vuonna tähän mennessä reilut 240.

    Vuosina 2016 ja 2017 oltiin yli 300 kappaleessa vuotta kohti.

    Poliitikkojen riidellessä keskenään ainoa voittaja hallituskaudesta toiseen on kauppa.

    Huomioiden sukupolvenvaihdoksen suunnitteluun käytettävän ajan ei ole nähtävissä, että Orpon hallituksen toimet olisivat vaikuttaneet sukupolvenvaihdosten määrään. Niitä on tehty ja tehdään liian vähän.

    Mikäli tarkastellaan nuoren viljelijän tukeen käytettyjä euromääräisiä summia, tilanne on vielä selvempi – summat ovat olleet trendinomaisessa laskussa huippuvuodesta 2018.

    Suomalaiset maatalousyrittäjät ja kuluttajat ansaitsevat parempaa poliittista kulttuuria. On turha kiistellä siitä, kuka on parempi maatalouden asioiden hoitaja.

    Jokainen hallitus taistelee samojen elintarvikemarkkinoiden ongelmien kanssa. Poliitikkojen riidellessä keskenään ainoa voittaja hallituskaudesta toiseen on kauppa.

    Maatalouden kannattavuus paranee ainoastaan avoimella ja rakentavalla yhteistyöllä, niin eduskunnassa kuin markkinoilla. Tämä ei toteudu tällä hetkellä kummassakaan.

    Vesa Kallio

    kansanedustaja (kesk.)

    Lisää aiheesta
    • Maatalousministeri Sari Essayah (kd.) joutuu Farmari-messuilla vastaamaan tuottajien kannattavuushuoleen.

      Maatalous | Onko väistämätöntä, että kannattavuus kasaantuu yhä harvemmille tiloille? Tätä kysyy moni Farmarin vieras

    • Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah on puolustanut elinkeinon tukia, mutta siitä huolimatta tilojen määrä on romahtamassa ennätysmäisen alas.

      Maatalous | Jos maatalouspolitiikkaan ei uskota enää edes omassa ministeriössä, tuottaja jää markkinoiden edessä yksin

    • Tutkimusjohtaja Tuomas Kuhmosen mukaan maatalouden rakennekehityksen hedelmät ovat korjanneet muut kuin viljelijät.

      Maatalous | Asiantuntijalta: Maatalouspolitiikasta on tullut historiansa vanki

    • Esimerkiksi talviaikainen kasvipeitteisyys edistää sekä vesistöjen puhtautta että ilmastotavoitteita. Kuvituskuva

      Maatalouden ympäristötoimet | Kohti kestävämpää maataloutta satsaamalla energia- ja raaka-aineomavaraisuuteen

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    maatalouden kannatavuus
    kaupan osuus
    tuottajan osuus kuluttajahinnasta
    maatilan sukupolvenvaihdos
    Maanviljelijät
    Sari Essayah
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa