Tukkityvien silppuamisen on loputtava

Olen jo vuosikausia ihmetellyt ja harmitellut sitä, millaiseksi lahmaamiseksi puutavara­yhtiöiden hakkuutouhut ovat menneet. Erinäisenkin kerran on alkukiroilun jälkeen meinannut itku tulla, kun on mennyt hakatulle aukulle korjuu­jälkiä katsomaan.

Valtavat määrät erikokoi­sia ja eripituisia, tukkipuun paksuisia tyveyksiä sekä aivan käsittämättömiä 10–25 sentti­metrin levyisiä kiekkoja on pätkitty ja leikelty puista sekä jätetty ne sitten sinne tänne levälleen metsään.

Pökäleitä ja kiekkoja, joissa ei lahoa, tyvikimppaa eikä mitään muutakaan nähtävissä olevaa vikaa ole ollut. Näitä olen sitten yrittänyt pienellä maataloustraktorillani kerätä pois minkä olen vain suinkin saanut, mutta läheskään jokaiselle aukulle ei traktorilla ole tietenkään ollut mahdollisuutta päästä.

Tällainen puiden lahmaaminen ja silppuaminen on käsittämätöntä ja täysin järjetöntä – aivan verrattavissa siihen, että hirvistä ruvettaisiin ottamaan metsästyksen yhteydessä vain parhaat palat talteen ja jätettäisiin loput metsiin märkänemään.

Olen kysellyt metsä­ammatti­miehiltä, miksi ihmeessä näin tehdään, mutta koska en ole saanut vastausta, niin kysynkin nyt tämän lehden kautta, minkä vuoksi tällaista tehdään. Miten meillä on varaa jättää pienellekin aukulle kuutiotolkulla arvokasta ja käyttökelpoista puuta mätänemään sekä niin metsän­uudistus- kuin metsänhoito­töitäkin vaikeuttamaan?

Mitä olen muutamia muita metsänomistajia asian tiimoilta jututtanut, niin olen huomannut, että en ole ajatuksineni läheskään yksin. Monen muunkin toive on, että järjetön tukkityvien silppuaminen on kerta kaikkiaan loputtava ja palautettava tolkun meininki hakkuutöihin.

Mutta jos mikään ei kaikesta huolimatta kuitenkaan muutu, niin pökäleet on jatkossa tuotava hakkuutyön yhteydessä ”virman piikkiin” tien varteen.