• Tukkityvien silppuamisen on loputtava

    Tällainen puiden lahmaaminen ja silppuaminen on käsittämätöntä ja täysin järjetöntä.
    Mielipide
    29.9.201702:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Olen jo vuosikausia ihmetellyt ja harmitellut sitä, millaiseksi lahmaamiseksi puutavara­yhtiöiden hakkuutouhut ovat menneet. Erinäisenkin kerran on alkukiroilun jälkeen meinannut itku tulla, kun on mennyt hakatulle aukulle korjuu­jälkiä katsomaan.

    Valtavat määrät erikokoi­sia ja eripituisia, tukkipuun paksuisia tyveyksiä sekä aivan käsittämättömiä 10–25 sentti­metrin levyisiä kiekkoja on pätkitty ja leikelty puista sekä jätetty ne sitten sinne tänne levälleen metsään.

    Pökäleitä ja kiekkoja, joissa ei lahoa, tyvikimppaa eikä mitään muutakaan nähtävissä olevaa vikaa ole ollut. Näitä olen sitten yrittänyt pienellä maataloustraktorillani kerätä pois minkä olen vain suinkin saanut, mutta läheskään jokaiselle aukulle ei traktorilla ole tietenkään ollut mahdollisuutta päästä.

    Tällainen puiden lahmaaminen ja silppuaminen on käsittämätöntä ja täysin järjetöntä – aivan verrattavissa siihen, että hirvistä ruvettaisiin ottamaan metsästyksen yhteydessä vain parhaat palat talteen ja jätettäisiin loput metsiin märkänemään.

    Olen kysellyt metsä­ammatti­miehiltä, miksi ihmeessä näin tehdään, mutta koska en ole saanut vastausta, niin kysynkin nyt tämän lehden kautta, minkä vuoksi tällaista tehdään. Miten meillä on varaa jättää pienellekin aukulle kuutiotolkulla arvokasta ja käyttökelpoista puuta mätänemään sekä niin metsän­uudistus- kuin metsänhoito­töitäkin vaikeuttamaan?

    Mitä olen muutamia muita metsänomistajia asian tiimoilta jututtanut, niin olen huomannut, että en ole ajatuksineni läheskään yksin. Monen muunkin toive on, että järjetön tukkityvien silppuaminen on kerta kaikkiaan loputtava ja palautettava tolkun meininki hakkuutöihin.

    Mutta jos mikään ei kaikesta huolimatta kuitenkaan muutu, niin pökäleet on jatkossa tuotava hakkuutyön yhteydessä ”virman piikkiin” tien varteen.

    Seppo Kotilainen

    maanviljelijä/metsänomistaja

    Iisalmi

    Artikkelin aiheet
    tukkityvien silppuaminen
    metsänhoito
    metsähakkuut
    metsänomistajat
    Iisalmi
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja