• Tykätään!

    Mielipide
    15.2.201215:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Hei, miksi te ootte täällä? Mitä tää teille antaa? kysyin kavereilta ja sain vastaukseksi hiljaisuutta. Eikä kukaan edes tykännyt. Lopulta sain yhden, mutta sitäkin täydellisemmän vastauksen. Siis, mitä facebook antaa?

    ”1. Sopivan lyhyeksi formatoidun viestintätavan, eli ei jaarittelua.

    2. Keinon tavoittaa ihmisiä, joiden kanssa ei muuten tulisi oltua tekemisissä.

    3. Voi löytää uusia ihmisiä kavereiden kautta – varsinkin silloin, kun itse ei ole niin sosiaalinen, että menisi tuntemattomien kanssa juttelemaan.

    4. Voi vahvistaa yhteyksiä oman duunin ja alan ihmisiin – on jotenkin helpompi tehdä yhdessä töitä, kun on vapaamuotoisesti keskusteltu fb:ssä.

    5. Välineen jakaa pieniä sattumuksia omasta elämästään ja naureskella niille samanhenkisten kanssa.

    6. Yllätyksiä: eihän mekään olla tavattu, ja täällä sitä vain keskustellaan.”

    Hauskaa, että minulle vastasi kavereistani se ainoa, jota en koskaan ole tavannut.

    Ei sosiaalinen media tietenkään ole kaikkien juttu, mutta kyllä se on tullut jäädäkseen. Sen kautta leviää tosi isojakin asioita, hyvää kuin pahaakin.

    Useimmille se on silti vain pieniä kohtaamisia, hyvän mielen, arjen ja juhlan jakamista.

    Kantrikin on siellä. Jos tykkäät Kantrista, piipahda ihmeessä sivulla. Ties vaikka kohtaat jonkun samanhenkisen.

    Artikkelin aiheet
    sosiaalinen media
    Facebook
    Kantri
    vuorovaikutus
    verkossa kohtaaminen
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja