Peurakanta ja peuran metsästys on puhuttanut vilkkaasti julkista sanaa jahtikauden kynnyksellä. Peuroja ja pyyntilupia on liikaa tai liian vähän. Hirvi on jäänyt pienemmälle huomiolle.
Metsästys on ylivoimaisesti tiukimmin lailla säädelty harrastus. Määrääjiä on liikaa.
Metsästysoikeus on lailla liitetty maanomistukseen. Lakisääteiset metsästysseurat, joskus myös -seurueet, ovat kirjallisin sopimuksin vuokranneet tämän oikeuden jäsentensä käyttöön vastaten siitä, ettei riistaeläimiä kohtaa sukupuutto, eikä kanta kasva yhteiskuntaa rasittavaksi.
Tämä menettely toimi kiitettävästi, kunnes päätöksentekijöihin otettiin mukaan mielestäni täysin ulkopuoliset, asiaa sisäistämättömät tahot. Haluttiin määrätä suurilla palkkioilla. Viimeisimpänä on Luonnonvarakeskus teoreetikkoineen. Ei sekään paljon tiedä kysymättä metsästäjiltä.
Kallis byrokratia pitää purkaa ja palata vanhaan hyvään luonnonmukaiseen aikaan. Metsästys oli aikaisemmin metsästäjien vastuulla, talkootyöllä maa- ja metsätalousministeriön valvonnassa. Luontokin voisi paremmin. Valtion kirstunvartijat ja kansalaiset olisivat tyytyväisiä.
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.