• Yliö: Kaikkea valtaa ei saa siirtää keskushallinnolle

    Aluehallinnon uudistus on kirjattu hallitusohjelmaan. Ei ole syytä epäillä, etteikö hallitus veisi sen myös maaliin. Luvattu alueellisuus on kuitenkin aidosti toteutettava. Alueellisesti parhaiten hoidettavat asiat on hoidettava edelleen alueellisesti.
    Tilaajalle
    Valtion ja maakuntien välillä on erimielisyyttä, mitkä asiat olisi parempi hoitaa maakunnissa ja mitkä keskushallinnossa.
    Valtion ja maakuntien välillä on erimielisyyttä, mitkä asiat olisi parempi hoitaa maakunnissa ja mitkä keskushallinnossa.  Kuva: Jukka Pasonen
    Mielipide|Yhteiskunta
    19.10.202307:30
    Yliö
    Pentti Mäkinen

    Osana hallitusohjelmaa on käynnistynyt laaja valtion aluehallinnon uudistus. Kuten yleensä, tälläkään kertaa hallinnon muutokset eivät herätä suuria intohimoja.

    Uudistuksen tavoitteet ovat sinänsä kannatettavia: halutaan yhdenmukaistaa lupa- ja valvontakäytäntöjä ja sujuvoittaa lupaprosesseja paikkakunnasta riippumatta. Valtion aluehallintoa on tarkoitus uudistaa entistä valtakunnallisempaan suuntaan. Uudistus tarkoittaa vallan keskittämistä yhä enemmän keskushallintoon. Uudistuksessa ei silti olla luopumassa paikallisuudesta. Näin ainakin luvataan.

    Uudistuksen keskiössä on uuden valtakunnallisen lupa- ja valvontaviraston perustaminen. Sen mukana katoavat nykyiset aluehallintovirastot. Myös nykyisten ely-keskusten toiminta keskitetään 9–10 elinvoimakeskukseen. Hallitusohjelman mukaan useampikin toimipiste on mahdollinen. Sekä uuden valtakunnallisen lupa- ja valvontaviraston että elinvoimakeskusten toiminta halutaan säilyttää alueilla koko Suomen kattavasti

    Uudistusta perustellaan sillä, että valtionhallinnossa pyritään kohti suurempia kokonaisuuksia. Digitaalisuus on muuttanut asiakaspalvelun luonteen. Tarvitaan yhä vähemmän kiinteitä palvelupisteitä.

    Valtio on vähitellen luopunut läsnäolostaan alueilla. Monet valtion tehtävät kuten verotus, poliisi, kela, digi- ja väestövirasto, syyttäjälaitos ja ulosotto hoidetaan jo nyt keskitetysti. Perusteena julkisen päätöksenteon keskittämiselle on tehokkuuden ja kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun lisääminen.

    Uudistuksella on hyvät perusteet mutta sitä ei tule toteuttaa vain keskushallinnon ehdoilla. Kehittyneet digitaaliset palvelut eivät tarkoita sitä, että alueiden erot ja ominaispiirteet poistuisivat. Lähellä kohdetta oleva päätöksentekijä tuntee alueensa ja kykenee ottamaan paremmin huomioon paikalliset olosuhteet kuin etäällä oleva päätöksentekijä.

    Aidolla hallinnon alueellisuudella on hyvät puolensa. Pelkkä palvelupiste tai digiyhteys tarkoittaa päätösvallan keskittämistä viraston johdolle, joka useimmiten istuu Helsingissä.

    Ruotsin mahtavuuden ajan perintö toimi edelleen: organisointi, keskitys ja työnjako.

    Kaavailtu uudistus on osa Suomen julkisen hallinnon pitkää linjaa. Suomessa on pitkä perinne julkisen vallan keskittämisestä valtion keskushallintoon. Tämä vallan keskittyminen on Suomessa tarkoittanut vuosisatojen kestänyttä hallintojärjestelmää, jossa alemmissa portaissa on niukasti omaa itsenäistä päätösvaltaa. Nyt käynnistynyt uudistus on jatkoa tälle perinteelle.

    Valtion aluehallinto on ollut lakien, asetusten ja muiden määräysten tarkoin ohjaamaa. Suomen nykyisen aluehallinnon juuret ajoittuvat Ruotsin suurvalta-ajan alkuvaiheisiin. Ruotsin hallintojärjestelmä uudistettiin nousevan suurvallan syntyä tukevaksi keskitetyksi ja yhtenäiseksi hallinnoksi. Osana vallan keskittämistä Ruotsi jaettiin vuonna 1634 lääneihin. Niiden päälliköiksi tulivat maaherrat.

    Ruotsin mahtavuuden ajan perintö toimi edelleen: organisointi, keskitys ja työnjako. Valtakunnassa oli ylhäältä alas ulottuva tiukasti jäsennelty alistussuhteisiin porrastunut hallintojärjestelmä.

    Läänit lakkautettiin osana edellistä aluehallintouudistusta 2009. Läänien tehtäviä hoitamaan perustettiin aluehallintovirastot (avit) ja työ-, elinkeino- ja liikennekeskukset (ely-keskukset).

    Maaherrat ovat vuosisatojen aikana toteuttaneet alueilla nimenomaan valtion tahtoa. Maaherrat koettiin kuitenkin etenkin lääninhallinnon viimeisinä vuosikymmeninä alueensa edunvalvojiksi. Monet maaherrat olivat syntyneet ja ansioituneet virkamiehinä ja kansanedustajina samoissa lääneissä, joita he johtivat.

    Ely-keskukset ovat olleet tärkeä linkki alueen toimijoiden kuten maakuntaliittojen, kaupunkien ja kuntien kanssa alueensa elinvoiman edistäjinä. Monelta maakunnalta voi kadota tärkeä elinvoima kehittäjä.

    Hyvinvointialueiden perustaminen antoi itsehallinnon myötä alueille mahdollisuuden kehittää nimenomaan oman alueensa asukkaiden tarpeisiin perustuvia palveluja. Tämäkin poikkeama perinteisestä keskitetystä hallinnosta on jäämässä lyhytaikaiseksi, kun valtio on ottamassa hyvinvointialueet tiukkaan ohjaukseensa. Sosiaali- ja terveyspalveluista on käytännössä tullut osa valtion hallintoa.

    Aluehallinnon uudistus on kirjattu hallitusohjelmaan. Ei ole syytä epäillä, etteikö hallitus veisi sen myös maaliin. Luvattu alueellisuus on kuitenkin aidosti toteutettava. Alueellisesti parhaiten hoidettavat asiat on hoidettava edelleen alueellisesti. Kaikkea valtaa ei saa siirtää keskushallintoon.

    Pentti Mäkinen

    Etelä-Savon maakuntajohtaja

    Artikkelin aiheet
    aluehallinnon uudistus
    keskushallinto
    alueellisuus
    ely-keskukset
    hyvinvointialueet
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

    • 7

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle