• Orkidean keväthuolto

    Mielipide
    13.1.201615:00
    Kolumni
    S äde Aarlahti

    Kaunis kämmekkä menestyy melko vähällä hoidolla, ja kukkii joskus kyltymättä vuosienkin ajan. Jos kukinta vähenee, ja ruukkuun ilmestyy yhä enemmän ilmajuuria, saattaa kuitenkin olla mullanvaihdon aika.

    Oikea aika perhosorkidean huoltoon on lepokaudella, jolloin kasvi ei kuki. Kämmeköille käytetään aina erityistä orkideamultaa, joka sisältää kaarnanpaloja ja hiiltä, usein myös hieman sammalta tai kuitumaista turvetta. Joskus harrastajat lisäävät valmiiseen kasvualustaan männynkäpyjä, kevytsoraa, perliittiä tai rahkasammalta, mutta etenkin vasta-alkajan kannattaa tukeutua kaupan orkideaseokseen.

    Mullanvaihdon jälkeen orkidea saa rauhassa totutella uuteen kasvualustaansa. Mieto lannoitus orkidealannoksella aloitetaan vasta, kun kasvissa näkyy selkeää, uutta kasvua.

    Vinkki: Älä leikkaa pois perhoskämmekän kukkavanaa, sillä uudet kukat kehittyvät usein vanhaan kukkavarteen. Kasvia voi houkutella kukkimaan myös lyhentämällä kukkavanaa heti kukinnan päätyttyä: leikkaa varsi poikki alimman kuihtuneen kukan alapuolelta, mutta varressa erottuvan silmukohdan yläpuolelta.

    Artikkelin aiheet
    orkidea
    kasvihoito
    mullanvaihto
    kevät
    sisäkasvit
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Mummon piironki kulkee isältä pojalle