• ”Pyydä ja päästä” -kalastus sopii huonosti Suomeen

    Asenteet kalastukseen ja kalaan ovat vinksahtaneet.  
    Mielipide
    3.5.201702:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Kesän kynnyksellä on syytä kiinnittää huomiota asenteisiin kalastusta kohtaan. Euroopassa on paljon ihmisiä, vähän vettä ja kalaa. Suomessa on paljon vesiä, paljon kalaa, mutta vähän kalastajia.

    Meillä kalastusta tulisi lisätä. Kotimaista kalaa, lähiruokaa pitäisi käyttää paljon enemmän. Suomessa ”pyydä ja päästä” -kalastus on vain harvoin mielekästä, vaikka se muualla voi olla ainoa tapa kalastukseen.  

    ”Pyydä ja päästä” -kannattaja sanoo, että iso hauki tulee päästää takaisin veteen. Hauki syö myös lajikavereita ja jälkeläisiään, kunnes jäljellä on yksi iso hauki. 

    Iso hauki syö paljon ja kasvaa heikosti. Kun kymmenen kilon hauki otetaan ylös, tilalle saadaan 5–10 parhaan kasvun kalaa.  Ne kilpailevat ruuasta – on pakko syödä monipuolisesti kaikkea kalaa, ei vain tiettyä ravintokohdetta. 

    Hauen iskukoukkua ja ”pyydä ja päästä” -kalastusta voi verrata keskenään, ne tuottavat tuskaa kalalle. Kalastuksilla on kuitenkin iso ero.

    ”Pyydä ja päästä” -kalastaja saa itselle mielihyvää, kalastuksella on usein tuhansien kilometrien hiilijalanjälki. Hauen iskukoukku tuo lähi­ruokaa, hiilijalanjälkeä ei edes ole. 

    Muu ruokatuotanto tuo ravinteita veteen, kalastettu hauki vie pois ravinteita. Hauki on erinomaista lähiruokaa, kylmäsavuhauki huipputuote.

    ”Pyydä ja päästä” -kalastajaa ihannoidaan, kun hän omaksi huviksi koukuttaa ja päästää, kiusaa joella jopa kymmeniä lohikaloja päivässä. Uroteko on kuvien kera some-maailmaa.

    Samaan aikaan kotimaista kalaa saadaan ja syödään entistä vähemmän, verkkokalastusta pidetään vääränä kalastusmuotona. Verkkokalan hiilijalanjälki on kuitenkin häviävän pieni, kala on eettistä lähiruokaa.

    Ottaen huomioon Suomen kalavedet ja hyödyntämättömät kalavarat, asenteet kalastukseen ja kalaan ovat vinksahtaneet.  

    ”Pyydä ja päästä” -kalastus voi tuoda matkailumahdollisuuksia. Mutta meillä se ei sovi perustaksi kala-ajattelulle eikä moneen vesistöön.

    ”Pyydä ja päästä” voi olla matkailussa yksittäinen erityiskohde. Meillä kalastus tulee ymmärtää järkeväksi ja eettiseksi runsaiden kala­varojemme hyödyntämiseksi lähiruokana.

    Kalaa voisi hyödyntää ja viedä ulkomaillekin, mutta tämä vaatii tehokasta, monipuolista kalastusta. Valitettavasti nykyiset asenteet eivät ole järkevälle kalastukselle ja kalavarojen hyödyntämiselle suosiollisia. Kotimaista luonnon­kalaa, parasta lähiruokaa on yhä harvemmin saatavilla.

    Risto Tolonen

    Ii

    Artikkelin aiheet
    pyydä ja päästä -kalastus
    kalastus
    kotimainen kala
    lähiruoka
    Suomi
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa