
Suomessa toimeenpantiin vuoden alussa kuluvan ohjelmakauden EU:n maatalouspolitiikkauudistus. Tätä vaihetta on edeltänyt vuosien mittainen valmistelutyö sekä Brysselissä että kotimaassa.
Maatalouspolitiikan keskeisin sisältö ja siihen varattu budjetti on nyt EU:ssa lukittu useaksi vuodeksi eteenpäin. Nykyisellä raamilla jatketaan vuoteen 2027 saakka, kenties vuosi pari kauemminkin. Näinä epävakaina aikoina tämä on tärkeää. Viljelijät tarvitsevat vakautta ja työrauhaa.
Vaikka seuraava politiikkauudistus on vielä vuosien päässä, on Brysselissä jo käynnistynyt keskustelu vuoden 2027 jälkeisestä EU:n maatalouspolitiikasta.
Yhteisen maatalouspolitiikan peruskivet ovat entistä ajankohtaisempia. Sen on jatkossakin taattava turvallisten ja terveellisten elintarvikkeiden saatavuus kuluttajille kaikissa olosuhteissa. Maatalouspolitiikan on pidettävä huolta viljelijöiden tulotasosta, maaseudun elinvoimaisuudesta, luonnon moninaisuudesta ja ruoantuotannon ilmastokestävyydestä sekä eläinten hyvinvoinnista.
Eräs suurimpia valuvikoja nykyisessä EU:n maatalouspolitiikassa on kriisinhallintatoimenpiteiden puute.
EU:n maaseutumaisimpana maana maaseudun kehittämispolitiikan merkitys on jatkossakin Suomelle tärkeä erityiskysymys. Tähän on EU:n budjetissa varattava riittävä rahoitus. Yhteisen maatalouspolitiikan tulee jatkossakin huomioida jäsenvaltioiden erilaiset olosuhteet ja erityispiirteet.
EU:ssa on jatkettava ruokaketjun parempaa toimivuutta ja viljelijöiden aseman vahvistamista edistävää politiikkaa. Edistystä tällä saralla on viime vuosina tapahtunut, mutta työtä on vielä paljon jäljellä.
Digitaalisuuden mahdollisuuksia on hyödynnettävä, jonka myötä voidaan helpottaa myös viljelijöihin kohdistuvaa hallinnollista taakkaa. Datan omistajuus on tärkeä kysymys. On pidettävä huolta siitä, että maatilojen tuotantoprosesseissa syntyvä tieto on viljelijöiden omaisuutta.
Eräs suurimpia valuvikoja nykyisessä EU:n maatalouspolitiikassa on kriisinhallintatoimenpiteiden puute. Koettu kustannuskriisi maataloudessa on osoittanut, että EU:n maatalouspolitiikan nykyiset markkinoiden hallintatoimet ja kriisinhallintatoimet ovat aivan liian tehottomia.
Riikka Pakarinen
Keskustan varapuheenjohtaja
Espoo
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.