• Myöhään heränneet

    Valtiovarainministeri ei tunne veronkantolakia.
    Mielipide
    11.11.201710:00
    Kolumni
    Pekka Alarotu

    Tarmoa puhkuva puhemies Urho Kekkonen (ml.) esitti sotien jälkeen lähetekeskustelujen poistamista eduskunnan työjärjestyksestä.

    Kekkonen oli nuorempana aikamoinen koheltaja. Nykyisin lähetekeskustelut ovat eduskunnan tärkeää ainesta. Silloin ryhmät muodostavat kantansa lakiesityksiin.

    Se tietysti edellyttää, että hallituksen esityksiin on muistettu perehtyä.

    Pari viikkoa sitten Timo Harakka (sd.) arveli kysely­tunnilla, että hallitus yrittää veronkanto­laissa uudelleen armahtaa veronkiertäjiä, vaikka ajatus on juuri torjuttu. Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) vastasi hämillään, ettei tunne asiaa.

    Molemmat ovat kovasti myöhässä, koska laki­paketti annettiin jo syyskuussa. Orpo ei sitä esitellyt ja Harakka nukkui.

    Veronkantolain lähete­keskustelun ainoan, varsin yleis­luontoisen puheen­vuoron käytti Sami Savio (ps.). Kuitenkin 300-sivuinen laki­paketti sisältää valtavan joukon muutoksia veron­kantajan sakotus­oikeuksiin.

    Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Timo Kalli (kesk.) rykäisi ja kertoi verojaostonsa parhaillaan selvittelevän asiaa. Totta kai Harakka tämän tietää, koska on itse verojaoston jäsen.

    Paljon raikkaampaa keskustelua käytiin satelliitti­laista eli avaruuteen lähetettyjen esineiden rekisteröinnistä.

    Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) aiheutti salissa remakan naurun toteamalla Suomen olevan avaruusvaltio.

    Naurajien poistuttua Olli-Poika Parviainen (vihr.) kertoi Suomessa toimivan 80 yritystä, jotka toimittavat satelliittien osia tai ohjelmistoja. Ville Vähämäki (ps.) kyseli, miten nämä yritykset saadaan täällä pysymään?

    Keskustelun ihailtu sankari oli astronautti Timot­hy Kopran sukulainen Jukka Kopra (kok.).

    Ministeri Lintilä toppuutteli, ettei Suomi tavoittele omaa astronauttia, vaikka ensimmäisen avaruuteen lähteneen suomalaissatelliitin nimi oli Aalto-1.

    Artikkelin aiheet
    veronkantolaki
    eduskunta
    avaruustalous
    satelliitti
    Petteri Orpo
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa