• Avointa ja rakentavaa keskustelua tarvitaan

    Mielipide
    24.6.202002:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Kulunut kevät on opettanut meille kaikille, että ainoa pysyvä asia maailmassa on muutos. Tämä koskee myös meitä maatalousyrittäjiä.

    Me suomalaiset maataloustuottajat näemme muutokset nopeasti omassa arjessamme – ja taloudessamme. Vaikka äänemme on pieni, on tärkeää, että yhteistyökumppanimme elintarviketeollisuudessa kohtelevat meitä tasavertaisesti.

    Meille allekirjoittaneille Snellmanin tuottajille yhteistyön arvot ovat rohkeus, teke­minen ja välittäminen, niin kuin perheyrityksessä pitää ollakin. Arjessa se näkyy siten, että koemme olevamme yhtä snellmanilaisia kuin muutkin Snellmanilla työskentelevät.

    Lähes kaikki asiat voi ratkaista, kunhan se tehdään yhdessä, toisiimme luottaen ja avoimesti keskustellen. Kun tuottajina pääsemme aidosti vaikuttamaan ja kehittämään uutta, luodaan pohjaa suomalaisen maatalouden uudistumiselle, ja sille, että saamme tuottaa maailman parasta ruokaa myös tulevaisuudessa.

    Maatilalla saa olla joskus todellinen maaseudun MacGyver. Silloin auttaa, kun saa tukea missä tahansa asiassa, ja asiat ratkotaan yhdessä. Ei yhteistyössäkään kaikki mene aina putkeen, mutta meillä on tapana sanoa asiat niin kuin ne ovat, silloin kun on aihetta.

    Yhdessä ollaan silti jatkettu ja asiat selvitetty. Se onnistuu, kun luotetaan siihen, että halutaan toisillemme hyvää.

    Tuottajan osa ei toki ole helppo. Tarvitaan vielä paljon tekoja suomalaisen maatalouden aseman parantamiseksi. Avoin, rakentava keskustelu ja yhdessä tekeminen ovat ratkaisu myös siihen. Tärkein yhdistävä tekijä meille kaikille maataloustuottajille on ylpeys suomalaisesta, vastuullisesti tuotetusta ruuasta.

    Laatu on aina tärkeämpää kuin määrä. Se antaa työllemme merkityksen. Meillehän riittää, kun tekee parasta.

    Päivi Paulasaari

    naudanlihantuottaja

    Ilmajoki

    Jonas Huldén

    sian- ja naudanlihantuottaja

    Kruunupyy

    Leevi Hannula

    sianlihantuottaja

    Ylivieska

    Carolina Törmälehto

    naudanlihantuottaja

    Haapavesi

    Tarvitaan vielä paljon tekoja suomalaisen maatalouden aseman parantamiseksi.

    Artikkelin aiheet
    suomalainen maatalous
    maataloustuottajat
    avoin keskustelu
    yhteistyö
    vastuullinen ruoka
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa