• Todellinen vihreys kasvaa maakuntien mullassa

    Mielipide
    15.2.202101:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Uusia lakeja on nyt säädetty, joissa esimerkiksi turpeen tuotanto on ajettu alas. Ihmisiä kannustetaan koko ajan siirtymään fossiilittomiin ratkaisuihin kertomatta kuitenkaan syytä, miksi näin toimitaan Suomessa.

    Uusiutuvien energiamuotojen osuus meillä kaikesta energiantuotannosta on nyt noin 42 prosenttia. EU-maiden keskiarvo on hieman alle 20 prosenttia, Saksassa 17 prosenttia.

    En näe ainuttakaan syytä, miksi Suomen tulisi tuottaa sähköä merkittävästi enemmän uusiutuvilla energiamuodoilla, kun Saksa painaa hiiltä uuniin.

    Toinen älyttömyys on bensaveron korotus. Ei paljoa mieltä lämmitä, että sähköpyörän saa ostettua valtion tuilla, kun kauppaan, harrastuksiin, töihin ja viikonlopun saunailtaan on matkaa useita kymmeniä kilometrejä. Mitä kaikki tämä tarkoittaa kuljetus­yrittäjille? Kohta saadaan hakea paketit ihan itse.

    Nyt täytyy pysähtyä ja kysyä, mikä on se salainen palkinto, jonka suomalaiset tästä ilmastollisesta itseruoskinnasta saavat. Maapalloon vaikutus on olematon (Suomen hiilidioksidipäästöt 0,14 prosenttia). Kaikki tämä voima­vara voitaisiin ennemmin suunnata vaikka kiinalaisten ja intialaisten vaihto-opiskelijoiden kouluttamiseen puhtaista tuotantoprosesseista.

    Ehkäpä suuri osa poliitikoistamme on mennyt niin syvälle omaan hyvyyteensä, että kaikkien muiden ajatukset näyttävät heistä hyökkäyksiltä, vaikka todellisuudessa heidän omat ajatuksensa ovat mustuneet. Jonkun täytyy herättää nämä ihmiset.

    Parhaita tähän olemme me luonnon lähellä asuvat, jotka ymmärrämme elämän realiteetteja paremmin. Todellinen vihreys ei kasva ruukussa keskustassa, vaan maakuntien mullissa.

    Nykyhallituksen kaatuessa lienee opetus, että pohjimmiltaan lait eivät ole tarkoitettu estämiseen ja kontrollointiin, vaan vapauden säilyttämiseen ja vahvistamiseen.

    Eerik Heijari

    Eurajoki

    Artikkelin aiheet
    ympäristöpolitiikka
    uusiutuva energia
    maakunnat
    energia
    ilmastopolitiikka
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja