• Korona opetti omavaraisuutta

    Mielipide
    10.12.202101:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Olin ostamassa silakoita torilta, mutta myyjä kertoi, etteivät voi enää pitää silakoita myynnissä vähäisen kysynnän vuoksi. Jatkoimme keskustelua, kuinka todellinen ympäristöteko olisi syödä silakoita. Silakan syönti vähentää fosforikuormaa Itämerestä ja lisää ruuan terveellisyyttä. Pienet silakat rapeaksi paistettuna voi mainiosti syödä kokonaisenakin. Mikähän on hiilijalanjälki norjalaisella lohella, jota suomalaiset nyt syövät?

    Naudanlihan syönnin vastustaminen on hyvin lyhytnäköistä politiikkaa. Naudanlihan tuotanto on olennainen osa ruokahuoltoamme. Jos emme käytä naudanlihaa, ei voida tuottaa maitoakaan. Nauta on kuitenkin ainoa eläin, joka hyödyntää nurmirehua muuttaen kasvinosat arvokkaaksi eläinproteiiniksi. Nurmiviljely sitoo hiilidioksidia maaperään. Ilman karjataloutta ei voida jatkaa myöskään nurmiviljelyä. Nautakarja ylläpitää huoltovarmuutta.

    Kriisitilanteesta saimme juuri kokemusta korona­epidemian alussa, kun välttämättömiä suojavarusteita ei edes terveysalan työntekijöille riittänyt eikä saatu mistään. Ne maat, joilla oli rahaa ja taitoa hankkia, niitä saivat, Suomi oli kaukana perässä. Nyt ei ollut pulaa ruuasta, mutta se oli hyvä esimerkki, missä kohtaa pieni maa on, jos omavaraisuutta ei ole.

    Ilmastonmuutos on hyvin monitahoinen kysymys. Valitettavasti politiikassa ei voi esittää syvällisempää tietoa vaativaa pohdintaa tai tietoutta.

    Olisi tärkeää, että ne, jotka osaavat laskea, kertoisivat yleistajuisesti, minkä suuruinen hiilijalanjälki milläkin suupalalla on tuotannon alusta asti. Esimerkiksi kasvikset ja vihannekset, joita tuodaan maapallon toiselta puolelta, ja mitä niiden kasvatuksessa kulutetaan.

    Matti Tuominen

    Kaarina

    Artikkelin aiheet
    omavaraisuus
    ruokaturva
    korona
    ilmastonmuutos
    kestävä ruokavalio
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja