• Saariston liikenteeseen tarvitaan uudenlaisia ratkaisuja

    Erityisesti tavaraliikenteen maksut ovat aiheuttaneet huolta.
    Mielipide
    5.12.201601:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Heisalalaiset yrittäjät Toni Rahkonen perheineen sekä Sonja ja Andreas Johansson olivat huolissaan saariston tulevaisuudesta (MT 28.11.). He toivoivat, että liikenne- ja viestintäministeriö harkitsisi vielä esitystä yhteysalus­liikenteen maksullisuudesta.

    Ministeriöllä on yhdessä Liikenneviraston ja Varsinais-­Suomen elykeskuksen kanssa meneillään kokeilu saariston liikennepalvelujen kehittämiseksi. Meillä on aivan sama tavoite kuin saariston yrittäjillä: haluamme elinvoimaisen saariston säilyvän.

    Jos saamme kehitettyä uudenlaista yrittäjyyttä ja matkailua, hyödyttää se myös saariston vakituisia asukkaita.

    Kokeilua valmisteltaessa on käynyt selväksi, että valtion kustantamien yhteysalusliikenteen palvelujen rinnalle tarvitaan markkinaehtoista liikennettä.

    Saariston liikenne- ja kuljetusyrittäjiltä on kuitenkin saatu palautetta, että he eivät pysty kehittämään palvelujaan niin kauan kuin valtio tarjoaa ilmaispalveluja.

    Asetusehdotukset yhteysalusliikenteen maksullisuudesta ovat lausuntokierroksella, palautetta voi antaa 16.12. saakka.  Esitettyjä maksuja tullaan jo tähän mennessä saadun palautteen perusteella kohtuullistamaan. Erityisesti tavaraliikenteen maksut ovat aiheuttaneet huolta.

    Maksuja perittäisiin esityksen mukaan kaikilta käyttäjiltä.  Perustuslaki ei mahdollista erisuuruisten maksujen perimistä saaristolaisilta ja muilta käyttäjiltä. Saaristokunnat voivat kuitenkin myöntää avustusta vakinaisille asukkaille, jos katsovat sen tarpeelliseksi.

    Saaristomerellä ja Suomenlahdella yhteysalusliikenne on ollut saariston vakituisille asukkaille maksutonta 1.7.1975 alkaen ja kaikille käyttäjille 1.9.2009 alkaen. Muilla Suomen saaristoalueilla vastaavia palveluja ei ole ollut tarjolla.

    Suomessa on reilut 300 vakituisesti asuttua saarta, joihin ei ole tie- tai maantielauttayhteyttä tai yhteysalusliikennettä. Lossit ovat osa tieverkkoa, eikä niihin ole tulossa maksuja.

    Sabina Lindström

    yksikön johtaja

    Liikenne- ja viestintäministeriö

    Artikkelin aiheet
    saariston liikenne
    yhteysalusliikenne
    tavaraliikenteen maksut
    saariston yrittäjät
    Liikenne- ja viestintäministeriö
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa